..ja tuntuu että rimpuilen ajavirrassa.

Vaan, en kuitenkaan ole menettänyt toivoani sen suhteen että ehkä sitä joskus saattaisi olla onnellinenkin. Terveys heitti häränpyllyä eikä Herra Komeankaan kanssa sitten asiat oikein sujuneet. Terveysongelmia hänelläkin.. No, niin. On sitä itselläkin vaikeita aikoja ollut mutta jotkut asiat vain ovat liikaa. Suhteesta pitää olla itsellekin iloa, tuoda onnea. Tuo muodostui lopulta hoitosuhteen kaltaiseksi, ja vaikka eroaminen oli vaikeaa se silti taisi olla se oikea ratkaisu. Vaan kaikkea hyvää hänelle toivon, eikä ole jäänyt mitään hampaankoloon. Joskus vaan.. Asiat menevät ihan väärin. Täysin väärin. Vaan ehkä meille on kummallekin tulevaisuudessa jotain parempaa. Siihen toivon ja vähän uskonkin. :)

Onneksi elämässä on hyviäkin asioita. 

Ja poikahan kasvaa ja kasvaa, nyt on jo kouluikäinen. Syksyllä aloittaa koulutiensä, enkä tiedä kumpaa pelottaa enemmän poikaa vai äitiä. :D Se on kyllä jännä tämä vanhemman osa, huolta taitaa kantaa tuosta kaverista lopun ikänsä. Sitä vaan toivoisi hänelle kaikkea hyvää. Kumpa hänen osansa olisi helpompi kuin se on itsellä ollut.. Vaan sitä taitaa jokainen vanhempi kyllä toivoa. :)

Ehkä sitä olisi kumppaninkin löytänyt mutta se asia on vähän harkinnassa edelleen. Sitä on halunnut edetä varovasti, vaan auttaneeko sekään sitten. :D Alkaa olla vähän epäuskoinen olo sen suhteen että osaisin oikeasti lukea ihmisiä oikein ja löytää sen ihmisen vierelleni vaan en halua luovuttaakaan.. Vaan, toivottavasti kaikesta on sentään oppinut jotakin.

Toivotaan. ;)