Olen miettinyt aika paljon lähiaikoina rakkautta noin yleisesti törmättyäni aika kyyniseen kuvaan siitä. Koska olen hyvin utelias kyselin vähän muidenkin ystävieni ajatuksia noin tarkemmin ja sain tulokseksi sen, että taidan olla aika naiivi haihattelija kun itse uskon moiseen. Ja vissiin vielä aika ihanteelliseen kuvaan siitä. Onhan se mahdollista, mutta olen sitkeästi sitä mieltä että vähempään en enää ikinä tule myöntymään. Olen mielummin lapsen kanssa kahdestaan kun tulen enää taipumaan kenenkään ohjailtavaksi, määrättäväksi omaisuudeksi jolla ei ole enää ihmisarvoakaan. Ostakoot kodinkoneensa kaupasta. :P ;)

Ja sitten on ollut lähinnä vain kiire. Kova kiire lähes kokoajan. Omaakin syytä. On vähän sellainen tyyli nyt ollut tässä, että lupaudun kaikkeen ylimääräiseen tekemiseen. Ihan hauskoja juttuja nuo on olleet kun liittyvät rakkaisiin harrastuksiin, mutta ylimääräistä aikaa hautoa suruja ei ole oikein jäänyt ja se onkin tarkoitus ollut. Lapsellakin on ollut lähinnä vain hauskaa kun on päässyt palluttelemaan kissan ja koiran penikoita, marsuja, ollut koirakoulutuksessa mukana häiriönä (erinomainen muuten siinä :D ) Jne. On jo sen verran iso tyyppi että kulkee jo monessa suht kitkattomasti mukana.

Muuten sitä samaa mitä ennenkin.

Tai no..

Muutama kuukausi sitten tosiaan laitoin nimenvaihdospaperit menemään maistraattiin ja sielä ovat nyt sitten odottelleet nimilautakunnan kokousta (edelliseen eivät ehtineet ja mahtuneetkaan vissiin mukaan). Aivan uusi oma keksimäni nimi olisi haaveissa. Pääsisin isäpuolen nimestä vihdoin eroon. Virallisen isän nimeä olin ajatellut, mutta kun totuus isyydestä kerrottiin niin ei se enää kuulosta kovin oikealta nimeltä sekään. Biologisen isän nimeen ei ole oikeutta ilman aikamoista paperisotaa, eikä sekään kuulosta omalta tai tunnukaan. Lisäksi nimi sattuu olemaan sosiaalisista syistä tietyissä piireissä vähän tuota.. epämiellyttävä. Ei siis ole intoa ottaa sitä senkään vuoksi. Suvustakaan ei löytynyt mieleistä nimeä. Nimet kun ovat ulkomaalaisia melko vahvasti, ja itse olen täysin suomenkielinen ihminen. Ei ole mitään tarvetta korostaa noita sukujuuriakaan noin arjessa saati muutenkaan. Uusi nimi tuntui parhaalta vaihtoehdolta, mutta se on noista myös se vaikein läpi saatava.. Ja kun haluaisi vielä itselle merkityksellisen ja mieluisen nimen.. Jännittää ihan järkyttävästi. Muutaman viikon sisällä pitäisi tulla tietoa meneekö asia eteenpäin vai ei (eli julkaistavaksi). Jos kaikki ok nimi pitäisi olla käytössä tammikuussa.. Voi kuinka olisinkaan tuosta onnellinen! Menisi edes tuo nyt nappiin. Edes yksi asia! Ei kai se sentään ole liikaa pyydetty, eihän?