Ruuhkainen kauppa illan suussa ja kiire jo kotiinkin. Lapsella vähän vänkyräinen mieli. Yrität siinä muistaa kaiken tarpeellisen ja samalla vaatia lapselta edes kohtuullista käytöstä kaupassa. Katsoa, että ei jää mihinkään haahuilemaan jne. Hermo kiristyy ja kiristyy.. Lopulta kassajonossa lapattuasi ostokset hihnalle lapsi lähteekin karkuun. Ei kuule mitään. Selkäsi takana olevat ihmiset huokailevat hermostuneina.. Kutsut lasta ja lapsi vain katoaa itsepintaisesti kauemmas jonkin rullakon taakse. Pinna katkeaa! Lähdet hakemaan lasta samalla muristen vaivoint äysillä  huutamatta, että "tänne nyt ja heti!" Samassa lapsi ilmestyy posket innosta puhkuen luoksesi kädessään pieni punainen tulilatva. "Äidille hain kukkasen. Maksaa vain euron! Minä otan säästöpossusta! Äiti on niiiiiin ihana Ihan nopeasti vain hain!!" Hyvä kun ei itku tullut keskellä kauppaa. Ostin sen kukan kun tuntui olevan niin tärkeä asia ja unohdin tuon eurohöpinän, mutta kun kotiin päästiin lapsi paineli säästöpossulleen tomerana, että sieltä nyt euro otetaan. Hän äidille lahjan ostaa!

Että jos välillä on rankkaa, niin.. :)