Aamulla sitä heräsi todella karmeaan oloon. Päätä särki, oksetti ja muutenkin olo oli kerrassaan kauhea. Sairauteeni liittyvää ilmeisestikin. Hyvin harvoin noita on vaan enää ollut, onneksi. Sitä oli koko aamun todella kamala olo. Onneksi lapsi oli tuollaisessa tilanteessa hyvinkin reipas ja itsenäinen. Huomasin päästyäni paremmin ylös, että aamupalakattauksenikin oli siivonnut tiskialtaaseen nätisti. Tuollaista hän ei ole tehnyt koskaan ennen. Jopa pöytä oli pyyhitty! Totesi vain, että kun äiti joskus on kipeä niin pitäähän äidille sitten olla kiltti. <3 Ihana pieni lapsi!

Ainoa surua aiheuttanut asia oli exän käyminen. Toi lapselle tuliaisia reissultaan. Kerroin pintapuolisesti tilanteesta ja näkihän hän sen, että oli todella huono olo. Eipä vaan sitten reagoinut mitään mihinkään. Ei edes pahoitellut. Totesin sitten vain itsekseni, että emme ole näemmä sitten enää edes kavereita. Se teki aika surulliseksi. Jotenkin, vaikka kaipa se sitten on normaalia. En tiedä. Itse kyllä vähintään pahoittelisin ja kyselisin vointia ja hyvin todennäköisesti tarjoaisin apuanikin..

..mutta turhapa noita on murehtia. Kaipa se on normaalia ettei halua enempää autella, varsinkin kun en suoraan apua pyytänytkään.

Nyt on lääkkeet otettu ja kohta on aika mennä lepäilemäänkin. Kyllä se siitä ja huomenna taas jaksaa paremmin. Onkin kaikenlaista puuhaa. Päiväkodissakin käymme kurkkimassa tutustumismielessä. Loppuviikosta onkin ensimmäinen hoitopäivä. Ja ensiviikolla onkin sitten itsellekin uutta tekemistä kunhan sitä vaan on kunnossa. Kyllä yleensä sentään. :)

Viikonloppuna saa levätä kun lapsi menee taas isälleen. Kipeälle kropalle aika nannaa saada vaan olla. Kivointa toki olisi vielä mukava seura, mutta mitäs sitä liikoja vaatimaan. Joku hömppäkirja, niin eiköhän siinä mene vkl ihan mukavasti! :)