Jotenkin ontto olo ystävän puhelun jälkeen. Tuntui kun oltaisiin puhuttu toistemme ohi tai jotain. En tiedä. Sitä kai se on kun nähdään niin harvoin.

On se muutenkin vähän sillä tavalla ettei juuri ihmisiä näe. No, huomenna pitäisi mennä äitiä moikkaamaan poikasen kanssa. Sisarukset seurustelukumppaneineen ja biologinen isäni liittyvät myös seuraan. Todennäköisesti tunnen itseni vain sangen vaivaantuneeksi ja lapsen viihdyttämiseksihän se tuossa seurassa menee äkkiä enemmissä määrin. En tiedä.. Jos joskus tuntui kiusalliselta olla lapsuudenkodissa kun sielä hääräsi isäpuoli, niin ei se tilanne oikein ole muuttunut nytkään paitsi että on sielä toki rauhallisempaa. Kai se suurin kiusaantumisen aihe on nyt, se että kaikki ympärillä on niin rakastuneita ja niin pariskuntaa kuin olla voi. Sitä tuntee jotenkin aika orvoksi itsensä tuollaisessa tilanteessa. Jollaintavalla. Ulkopuoliselta tuolla talossa on aina tuntunut. Sitä on vähän niinkuin olla palapelin palanen joka ei sovi mihinkään, eikä se tunne mihinkään ole tuossa huushollissa muuttunut aikuistuttuakaan. Tiedä sitten mistä johtuu.

Mietin, että pitäisi jotain kakkua väsätä mutten ole oikein keksinyt vielä että mitä tekisi. Mustikkakakkua mietin, mutta sisko puhui punaisesta pääväristä. Sitten olisi toki vadelmaa pakkasessa, mutta emmin vähän niiden siemenien kanssa ja muuta punaista marjaa ei nyt ole tarjolla. En ala ostamaan mitään kallista mansikkaa kylläkään. Ei ne ulkolaiset mansikat edes oikein mielestäni maistu miltään. Ehkä pitäisi vain vaihtaa reseptiä sitten. En tiedä..

Jotenkin täysin plaah-fiilikset eli ei huvittaisi yhtään mikään.

Tai, ei sekään nyt aivan totta ole. Se vaan mitä haluaisi ei tule toteutumaan.

Ja kun sitä jo tietää millaiset fiilikset huomisesta tulee.. Toki sitä voisi sitten kotiinkin jäädä, mutta en oikein tiedä onko sekään vastaus sitten yhtään mihinkään? Todennäköisesti ei. Pelkkää välttelyä ja väistelyä. Alan olla siinä toisinaan jo aika mestariainesta. Tai ainakin alkaa tuntua siltä. Joskus vaan sekään ei oikein kai vaan käy tai ole ainakaan kovin järkevää. En minä nyt äitiä loukatakaan halua. Tai ketään muutakaan.

Eiköhän se siitä. :)

Kevät etenee. Lapsi on innoissaan voikukkien ilmestymisestä. Perhosista ja muistakin ötököistä. Ja lintujakin on saatu taas ihailla vähän enemmän. Jokaiselle tapaamalleen leppäkertulle hän laulaa "lennä lennä leppäkerttu"-laulun. Aika söpöä. :D

Poikanen kasvanut kuin rikkaruoho. Totesin, että viimekesäisistä vaatteista menee 2 t-paitaa eli hankintoja on pakko alkaa vähän tekemään pikku hiljaa. Löysinkin jotain eilen kaupoissa kierrellessäni niin, että kun ensimmäiset vähän lämpimämmät kelit tulevat löytyy jotain päälle laitettavaa. Alennusmyynteistä hankkimalla sitten lisää niin se kaipa on sitten siinä. Jalkineita tosin pitää vähän miettiä. Omat hankinnat onkin sitten puissa. Huoh. Täytyy katsoa itsellekin vissiin alennusmyyneistä sitten edes jotain..

Jotenkin sitä kaipaisi jotain kivaa reissua mutten tiedä minne menisi. Pitänee miettiä jotain.