Jos aloittaisi kivoista asioista. :) Löysin tänään kivan matkalaukun olleella lahjakortilla. Oli alennuksessakin. En tosin tiedä olenko lähdössä mihinkään, vaikka tosin ehdotettu kyllä on alustavasti muutamaakin vaihtoehtoa. Tiedä häntä. Mutta ainakin on matkalaukku. En ole sellaista koskaan omannutkaan. Niin, että kai tuosta ylpeä voi olla? Ehkä. :D

Ja sitten niihin ikäviin. Kauhea sotku perinnön kanssa ja en minä jaksaisi koko hemmetin vääntöä. Täti säntäilee ovien taakse sopimatta ja eihän täällä ketään ole avaamassa ja sitten tulee huuto ja parku ja hammasten kiristys. Paperit on kummallisia ja pakkohan niistä on sitten vähän alkaa kyselemään, että mitä ihmettä.. Ja se toki aiheuttaa taas pahaa verta vaikka sen tekisi kuinka kauniisti.

Tekisi mieli sanoa, että pitäkää tunkkinne. Mutta en minä sentään kykene sanomaan kiitos ei perinnölle. Ei, vaikka ehkä pitäisi jos sillä tavalla oikein ajattelisi. En tiedä. Todellakaan. Kun kyllähän ne rahat virallisesti kuuluu meille ja sillä tavalla.  Toki, mutta.. Ja sitten taas tosiaan en jaksaisi tuota vääntöäkään sitten lainkaan.

Jos sitä olisi yksin niin voisi olla, että mukavuudenhalu aiheuttaisi perinnöstä kieltäytymisen. Nyt ajattelen poikaa mitä suuremmissa määrin. Tuolla rahalla kun olisi mahdollisuus tarjota omaa kotia, omaa huonetta. Elintilaa nykyistä enemmän. Vakauttakin. Ja.. Onhan se hänen sitten se mitä minulta aikanansa jää..

Huokaus.

Sitä huomaa olevansa ihan yhtä ahne paskiainen pohjimmiltaan kun kaikki muutkin. Aika noloa, oikeastaan.. ;)

Mutta, niin. Miten rauhoittaa raivostunut täti? Ja saada asiat hoidettua nätisti? Varsinkin kun en ole kovin sosiaalisella tuulella. Lepyttelytuulella en sitäkään vähää.

Äh.

Sitä oikeastaan kaipaisi nyt halia. Huomaan.