Siinähän se uusi päivä taas vierähti. Lapsi ollut muuten ok, mutta tietysti kaipaillut isiä ja ihmetellyt "miksi ei mennä johonkin koko porukka" jne. Erikseen olo on hänelle toki vaikeaa ja vaatii taas totuttelua ja miettimistä. Mutta kaipa tähän näihin näkemisiinkin tottuu. Hauskaa ainakin oli tuntunut olevan. Ja kai vähän minuakin oli ikävä ollut kun vieressä tahtoi nukkua ja aamulla heräsin ilmoitukseen siitä kuinka hänellä on haliolo. Nyt tosin ilmoitti, että voi nukkua omassakin sängyssään ja sinne nukahti harvinaisen nopsasti. :)

Jotenkin haikea olo tuli koko viikonlopusta. Tuntuu jonkinasteiselta luopumiselta lapsestakin. Kaipa se on naurettavaa tuntea näin, mene ja tiedä. Mutta minkäs niille tunteilleen voi.. Kaipa se siitä.

Mitäs muuta?

Lähinnä ärsyttänyt kun on tässä yrittänyt kauppailla kirppispalstan kautta lapsen pieneksi jäänyttä roipetta. Osa ei tule sovittuun tapaamiseen ja sen kerran kun joudun peruttamaan ja teen sen niin nopeasti kuin voin minulle suututaan ja huudetaan tyyliin tappouhkauksia. Ei kauhean kiva. No, sitten ihmetteli miksi peruin varauksen. :D

Juu, ymmärtäähän sen pettymyksen mutta kun ajoissa ilmoittaa ja pahoittelee ja on asiaan hyvä syy niin luulisi selviävän tilanteesta uhkailematta ja huutamatta kitapurjeet lepattaen. Luulisi.