Uniblogini on näemmä poistettu. Ehkä ollut liian kauan päivittämättömänä tai jotain.. Vähän harmittaa, mutta minkäs sille sitten voi.. Ehkä oli jo tosin aikakin? Mitäs niitä vanhoja unia muistelemaan. :)

Luin vähän odottamattoman päivityksen facebookista ja nyt on ajatukset vähän hmn.. hajallaan. Kai tunnetta voisi niinkin kuvailla. Hupsua. Minun puoleltani siis. Nojoo. Minunkin kai pitäisi joskus aikuistua - vissiin. *huoh* Lopettaa turha haikailu ja hyväksyä tosiasiat. Tai jotain.

En sitten päässyt tänään sille salille ja se harmittaa. Tuntuu, että joskus saa hakata päätään seinään että asiat lutviutuisivat, mutta.. No, huomenna on päivä uus. Tosin huomenna on kyllä monenmoista tehtävääkin lapsen juhlien takia, mutta eiköhän se onnistune kuitenkin. Muksukin on kuitenkin jo parantunut täysin ja se on hyvä ja helpottaa hoitojärjestelyjäkin. Melkoisesti.

En tiedä. Jotenkin haikea olo. Surullinenkin kevyesti. Miksi? Tiedä häntä. Kai se on sitä hailailua sitten vaan. Kaipaa jotain jota ei ole ja jota ei saa ja jota ei voi koskaan olla ja jota ehkä ei ole olemassakaan tai jotain. Mistäs noista tietää.

Mutta..

Päivä kerrallaan. Niin on hyvä.