Tuntui taas hetken kivammalta ja helpottuneeltakin. Asunto näytti tosi kivalta ja sain lupauksen varauksesta. Ensi viikolla sopimukset kuntoon. Asunto oli fiksussa kunnossa ja kivammalla paikalla kuin ensimmäinen - kuten tiesinkin. Mutta jotenkin sitä pilasi taas itseltään tuonkin ilon murehtimalla sellaisia mitä ei pitäisi. Äh. Minä en vain tunnu osaavan. Oikeasti. Kun ei pitäisi. Pitäisi antaa olla ja antaa asioiden mennä painollaan. Olla murehtimatta. Märehtimättä niin kauheasti ja etsimästä kaikista hemmetin pikkujutuista jotain syviä merkityksiä. Mutta kun minä raukka  EN vaan osaa! Itselle turhaa murhetta aiheutan, sen tiedän. Aivan turhaan. Uaargh.

Mutta menee tuo taas ohitse.

Muuttoa on kiva suunnitella. Rahat lyö tiukalle, mutta kyllä tuosta pitäisi selvitä jokatapauksessa. Arki helpottuu kovasti. Ei ole enää riippuvainen. Ei tarvitse enää niin kovasti niellä sellaisia asioita joita ei halua, pyytää apua ja jättää menemättä sellaisia menoja joita haluaisi kuten aiemmin. Luulen, että se vaikuttaa mielialaankin aika kokonaisvaltaisen positiivisesti. En halua olla kenestäkään enää riippuvainen. Muuten sitä pärjää, mutta autottomana asuminen korvessa josta bussit kulkevat huonosti ja lähikauppaa ei ole on ollut vähän hankala kuvio kaikkineen.

Lapsi suri ensin muuttoa ja kiukuttelikin. Mutta loppujen lopuksi ainakin toistaiseksi hänet oli helppo suostutella ajattelemaan asiasta positiivisesti kun lempipaikat ovat lähellä. :) Innostui oikein ettei ole enä pitkää bussimatkaa kerhoon tai lempipuistoonkaan. Kyllä se varmasti silti iso muutos on hänelle, mutta uskon että kuitenkin parempaan päin nimenomaan häntäkin ajatellen. Ja se se tärkeintä taitaapi olla. :)

Toivottavasti kaikki menee hyvin.

Jouluksi pöperöt kaapissa. Ei me tosin joulunpyhiä kaikki olla edes kotona joten kovin ihmeitä en ostellut, mutta jotain ja varuiksi pyhiä varten toki jotakin. Ja herkkuja toki vähän. :) Nyt saa sitten joulu tulla. Vaikkei oikein sellainen mieli olekaan. Sydän jotenkin ihan..Tyhjä ja surullinen. Mutta kyllä kai sitä lapsen kautta jotain joulumieltä sitten viimeistään aattona saa - uskoisin. Onneksi on hän. Muuten en tiedä miten sitä jaksaisi. Hänen ilonsa, reippautensa ja jo olemassaolonsa auttaa jaksamaan. Jopa iloitsemaankin - aidosti. Iloitsemaan arkisista hassuista asioista. Aitoudesta. Lapsenomaisesta ilosta. Noin esimerkiksi. :)

Kaipa se ilo löytyy joskus muutakin kautta. Tällä haavaa ei oikein. Olo on vähän niinkuin loppusyksyinen metsä. Sellainen tuulen pieksämä, autio ja lohduton. Siis, silloin kun on luonto jo aivan kuollut. Lehdet tippuneet ja ajat sitten ja värit kadonneet. Taivas täynnä harmaata. Maa täynnä mutaa ja kuraa. Mutta.. Siltä on tuntunut jo kauan. Kauan ennen kuin ero tuli. Nykyään on kuitenkin parempi. Huomattavasti. Sitä jotenkin tunnepuolella nääntyi edellisessä suhteessa aika täysin. Oli onneton.

Mutta.. Toisaalta.. Kestääköhän se onni edes? En tiedä. Tai ehkä se on niin, että on naisia joihin ihastutaan ja rakastutaan ja naisia joihin ei. Vähän sellainen olo tullut. Minä olen vähän sellainen "ihan kiva" ja "tosi reilu ja ihana ystävä" ja mitäs noita muita onkaan tullut kuultua.. :)