Aika rankka rupeama oli tämä vkl, mutta nyt on sitten juhlittu lapsen viisi vuotiskemut. Häiritsi  vähän se etteivät ihmiset yhtään pidä kiinni sovituista ajoista ja valvo lastensa tekemisiä & siivoa jälkiä. Kissan suhteen sai valvoa kyllä aika tarkkaan ja opastaa sillä vanhemmat eivät juuri olleet muusta kiinnostuneita kuin siitä käykö kissa kimppuun ennalta arvaamatta. Hyvin kuitenkin meni loppujen lopuksi ja kissakin sai täydet kymmenen pistettä käytöksensä osalta. Luultavasti ensivuonna kuitenkin toimin toisin eli hankin jonkin synttäripaketin muualta tai jotain. :D

Huomenna on onneksi sunnuntai, eikä kiire minnekään. 

Tänään muuten sain ensimmäistä kertaa tuloksia aiemmin mainitsemastani päätöksestä olla sellainen kuin olen. Saapi katsoa seuraako jatkoa, mutta vaikka aihe onkin aika erikoinen, niin tuntuu silti oikealta. (Joo ja ei, kyse ei ole seksuaalisesta suuntautumisesta. :D Kuitenkin joku luuli.) Totuus on se, että minulle maailma on aina ollut tietyiltä osin kaksijakoinen, mutta olen kieltänyt itseltäni aika täydellisesti sen toisen puolen kunnes nyt päätin, että en kahlitse itseäni turhaan. Miksi edes niin teen? En oikein tiedä. Ehkä ja luultavasti vain siksi, että niin jotenkin luulen kuuluvan tehdä. Miksi sitä pitäisi olla joku muu kuin on? Siksi, että ei kelpaisi omana itsenään? Siksi kai.

Seuraako itsensä kieltämisestä, kahlitsemisesta ja aliarvostamisesta mitään hyvää?

Tuskin.