Viime yö oli yhtä painajaisten juhlaa. Kaipuuta. surua ja ties mitä alitajunnan mörköjä vilisti unikuvissa niin, että lapsen herätellessä aamusella tuntui kuin ei olisi nukkunut ollenkaan ja mieliala oli aika nolla lukemissa. Kyllä se siitä sitten päivän mittaan. Aamukahvi ja paransi oloa aika paljon. :) Onneksi tuollaisia öitä on sentään ääreisharvoin. Sitä kai illan ohimennen mielessä käyneet surullisetkin mietteet tulivat uniin ja samalla sitten avautui ikäänkuin vahingossa jossain mieleni perimmäisessä nurkassa sijaitseva kaikkea ikävää sisältävä Pandoran lipas.

Muuten päivä oli sentään ihan mukava. Kävimme vähän isommassa kauppakeskuksessa vähän niinkuin aikaa viettämässä. Samalla tuli löydettyä lapselle syksyä varten todella laadukas haalari suht edullisesti. Keväälläkin luulisi menevän vielä jos hyvin käy. Kerrospukeutumisella tuo menee siihen asti kunnes alkaa yli viiden asteen pakkaset. Viime vuoden toppahaalari tuntuisi vielä menevän kun kokeilimme. Hanskat vielä pitänee tarkistella ja sitten saakin tulla syksy ja talvi noilta osin. Kunnon pakkasjalkineita ei tosin vielä ole, mutta varattu jo sentään on nekin. :)

Kaikkea taas tuleekin murehdittua.. Tressaan noita vaatehankintoja ihan kauheasti. Kamala miettiminen rahankin takia ja kun haluaisi kuitenkin lapselle laadukasta vaatetta jossa hyvä olla ja jotka ovat käytännölliset. Helpot pukeakin. Alennuksista tuurilla voi saada nyt kalliimpaakin haalaria paljon huonompi laatuisen hinnalla jos ei ole niin kovin tarkka sesongin väreistä. ;) Me ei olla. :D

Lapsi on hauskassa iässä nyt. Kykenee jo melko syvälliseenkin keskusteluun. Kyselee paljon ja pohtii selvästi asioita itsekseenkin paljon. Tänään mieltä askarruttanut asia oli Madagascar-leffasta tullut ajatus siitä, että eläimet syövät toisiaan. Että, on eläimiä jotka syövät kasveja, eläimiä jotka syövät toisia eläimiä ja eläimiä jotka syövät sitten kumpiakin. Tästä on ajatus sitten jatkunut moneen suuntaan koko päivän. On pohtinut  oman lempiruokansakin olemusta tarkemmin selvästi kuin ennen (kanankoipia). Olen koittanut antaa todenmukaista tietoa asioista lapselle sopivalla tavalla. Eipä sitä ole tullut asiasta kai koskaan puhuttuakaan Itseasiassa tarkemmin. Kyllähän sitä tulee sanottua, että on ruuaksi kanaa, tai possua tai vaikka poroa, mutta ei hän ole sitä selvästikään mieltänyt ihan niin kuin se on päätellen siitä kuinka uudelta koko ajatus elokuvaa katsoessa hänestä tuntui.

Maailma on täynnä kummallisia asioita. :)

Toisten tunteiden loukkaamisesta puhuttiin tuossa aiemmin viikolla. Hänellä on pientä puhevikaa toistaiseksi ja se on hänelle aika kova paikka. On kuitenkin sitten taas itse vuorostaan kovin suulas ja helposti määrittelee toisia ihmisiä eri lokeroihin ihan luonnostaan . Taitaa olla ihan inhimillinen piirre. :) Meni sitten itse tuossa pyörempää poikaa nimittämään isoksi pullukaksi josta poika ja tämän vanhemmat toki loukkaantuivat aika pahasti. Asiaa käsiteltiin pari päivää ihan lapsen omien kokemustenkin kautta meillä kotona kun tuntui ajatuksia herättävän koko kuvio. Ehkä sitä on kovin tarkka, mutta toivon että oppii ottamaan muut ja muiden tunteet huomioon. Samalla oppii ehkäpä nimeämään omiakin tunteitaan. Toivottavasti.

Minä olen ollut lapsena hyvin kiusattu. Parhaani yritän, että oma lapseni ei moiseen kurimukseen joutuisi, mutta samalla tuntuu itselle olevan tärkeää sekin, etten kasvattaisi lapsestani muita huomioonottamatonta pissipäätä (kauniisti sanottuna). Kiusaaminen on vähän sellainen asia, että pidän sitä näiden pienten kohdalla varsin luonnollisenakin ilmiönä (varmasti se sitä on isommillakin a) ajattelemattomuuden takia ja b) jos vanhemmat eivät puutu asiaan pienestä pitäen). Se on vain vanhempien asia puuttua asiaan. Ohjata lasta. Yllättävän moni vanhempi nauraa vieressä kun oma lapsi kiusaa vierasta lasta tai aikuista. Varsin kummallista. Minun on vaikea ymmärtää tuollaista. Ihanko oikeasti sitä kiusaajan painolastia omalle lapselleen haluaa? Ihanko oikeasti sitä haluaa kasvattaa lapsestaan muiden tunteita arvostamattoman pikku paskiaisen? En minä ainakaan halua. Jos se vain omassa vallassa vähänkään on. Toivon, että on. Uskon, että maailma olisi huomattavasti parempi paikka jos meistä jokainen kykenisi ottamaan toisemme huomioon ja antamaan rauhan. Kunnioittamaan toisiamme. Uskon, että siitä opista loppujen lopuksi lapselle itselleenkin on apua tässä maailmassa. Sen miten sitten oikeasti asiat menee näemme vasta vuosien kuluttua. Toivottavasti. :)

Huh.

Väsyttää.

Kova keskustelun tarve vain. Jonkun kanssa. Sitä kaipaa ajatusten vaihtoa aikuisten kesken, mutta näineen tämä nyt on tälläistä mitä on. Ajatus kulkee rakkaiden matkassa, vaikkei lähellä olisikaan tai oikeastaan tekemisissäkään sanottavasti. Jotenkin sitä tuntuu, että kaikki on sanottu tai ainakin se mitä uskaltaa sanoa. Ei oikein tiedä mitä sanoisi tai miten lähestyisi.

Joo o.

Paraskin kasvattaja minäkin kun en itsekään tiedä miten ihmisten kanssa oikein kommunikoisi! :D

Mahtia ja silleen. ;)