Lauantai. Pyhäinpäivä. Käytiin muistamassa menneitä. Virallisen isän haudalle tosin en kyennyt menemään. Osin seuran takia ja osin vain en kyennyt. Sitä ei kai jotenkaan kuitenkaan tiedä mitä asiasta ajattelisi. Toisaalta kyseinen ihminen on ollut isä ajatuksissani pitkälle aikuisuuteen ja taas toisaalta jäi silti hyvin etäiseksi, muistot eivät ole ihan tahrattomia kyseisestä ihmisestä ja sitten on vielä kai jonkin sortin hämmenys vieläkin koko kuvion suhteen joka painaa. Ei enää jatkuvasti, mutta sellaisina hetkinä kun nyt ylipäänsä asiaa ajattelee enemmän Jotenkin huonomielikin joko kuviosta. Sielä se hauta on ja nimissäni on. En vain pysty mennä hoitamaan sitä. Ehkä sitä jossain vaiheessa pääsee tuosta jumista asian suhteen. Aika yleensä auttaa tälläisiin jumeihin. Veikkaisin.

Olen tänään erästä edesmennyttä ystävääni tullut ajatelleeksi aika paljonkin. Kuolemastaan on jo aikaa. Kovin usein hän ei enää sillä tavalla voimakkaasti tule mieleen, mutta toisinaan sitten enemmänkin. Muistin vain ykskaks mitä sanoi minulle viimeisen kerran kohdatessamme ja niin hassulta kuin se tuntuukin, niin jotenkin jotenkin.. No, sen lausahduksen järjen tajusin vasta nyt. Jotenkin tuntuu kuin olisi tajunnut etukäteen ne ongelmat mitä tulen kohtaamaan myöhemmin.. Toisaalta, eipä ehkä kovin isoja ennustajanlahjoja siihen ole tarvittukaan, mutta silti. Aloin miettimään tässä, että taisi olla aika oikeassa silloin vuosia vuosia sitten jo. Päätin vaalia noita sanoja mielessäni ja pyrkiä eteenpäin tästä kummallisesta odottavasta tilasta johon olen joutunut. Astua elämään taas. Jatkaa elämää kuten kuuluukin. Olen enemmän arvoinen kuin tämän nykyisen harmauden. Oikeasti. Ei tässä nyt niin pahasti asiat ole olleet, mutta silti. Sitä on kyllä oikeasti haudannut itsensä aika totaalisesti jonnekin missä ehkä juu on turvassa, mutta ei kyllä tapahdukaan yhtään mitään. Turha sitä on itseään elävältä haudata kenenkään miehen takia tai epäonnistumistenkaan takia noin yleisemminkään. Että, nyt sitten vaan toimintaa puheiden asemesta. Se onkin se haastavampi osuus. :D

Elämässä pitää olla makua, hajua, väriä ja tunnetta jotta jokin joltain tuntuisi. Jotta elämä olisi jotain muutakin kuin hengissä roikkumista masentunein mielin. Jotta leikkisyys, positiivisuus, iloisuus ja luottamus tulevaisuuteen säilyisi. Muunmuassa.

Mutta..

Tänään kuuntelen Absoluuttista nollapistettä ja nautin rauhallisesta yön hetkestä. Huomenna koittaa taas uusi päivä josta voi tehdä tätä edellistä paremman. Päätä tosin on särkenyt nyt viikon. Huimauksella. Menee se ajallaan ohi ja pärjää sen kanssa. Onneksi on harvinainen vieras moinen.



(Äärettömän ärsyttävää muuten kun vuodatus toimii nykyisin miten sattuu. Kirjoituksia ei saa enää päivättyä paikkaansa pitävästi.)