Tiedättekö ihmiset joiden kanssa ei nyt vaan synkkaa? Päiväkodissa on yksi tälläinen työntekijä. Mitä ikinä sanonkin vääntyy asia ihan kummallisesti. Harmittavaista. Mitä enemmän koittaa oikaista, niin sitä enemmän vain menee solmuun. Päätinkin, etten tästä lähtien edes yritä selittää. Ilmoitan vain kantani ja sillä selvä. Ei tuosta tule muuten mitään. Ihan huvittavaksi jo menee kun lauseen pätkästä väännetään jotain ja sitten yrität oikaista asiaa, niin taas vääntyy sanoma niin ettei tosikaan ja tätä loputtomiin..

Suurin ongelma taitaa olla oletukset ja ennakkoluulot. Olen törmännyt tuohon ennenkin. Ihmiset ovat kovia olettamaan asioita. Olet ns. nuori eläkeläinen, niin tottahan sitten asiat on näin ja  noin. Olet yksin lapsen kanssa, niin tottahan sitten on myös sillä ja tällä tavalla jne. Sitten nähdään kaikki sanomasi ja tekemäsi tätä omassa päässä luotua viitekehystä vasten ja sotku on valmis. Kaipa yleistäminen on ihan inhimillistä, ei siinä mitään. Käy vaan aika turhauttavaksi, oikeasti! Ärsyttää sekin, että kun toivon ettei tiettyjä asioita puhuttaisi lapsen kuullen niin tottahan kiiretilanteeseen tullaan vänkyttämään jotain sitten. Koita siinä ajatuksella olla keskustelussa mukana ja samalla saada hyvin väsynyt vilkas lapsi pukemaan ja pidettyä aisoissa siinä samalla kun tätönen vaatii huomiota myös ja vääntää kaiken puhumasi päälaelleen. Uargh. Omat taidot eivät kyllä tuossa riittäneet lähimainkaan. :D

Vaikka, niin. Eihän tuo olettaminen tosiaan niin harvinaista ole. On siihen saanut törmätä aiemminkin eri yhteyksissä. Voi muuten sitä myötähäpeän määrää joka joskus lankeaa ylle kun joku tölväisee jotain tosi tyhmää suustaan. Ei siinä mitään, mokia tekee jokainen ja ei sitä itsekään osaa aina olla kovin hienovarainen jne. Silti esim. hävetti joskus kun ex-melkein anoppi esim. oletti vielä kyseisten ja puolen suvun paikalla ollessa kuinka esim. sisatukseni eivät voi olla pitkälle opiskelleita (saati ollenkaan) ja työelämässä koska itse olen sairaseläkeläinen. Tätiä katsoi moni aika pitkään ja hitaasti.. (Tämän vain edelleen kaakottaessa ja ihmetellessä asiaa.) Tai sitten se vieraampi täti, joka oletti eräissä sukujuhlan tyylisissä suoraan, että koska olen eläkeläinen näin nuorena minulla on huumeongelma. Taas pitkiä katseita ja vaivautunut hiljaisuus.. Itsekään ei oikein tiedä mitä noissa tilanteissa sanoisi. Myöhemmin alkaa hysteerisesti naurattamaan, vaikka sitä sekunniksi loukkaantuisikin. Jotenkin, niin.. No.. Tyhmää.

Noh.. Eiköhän tuo asia ole päiväkodin kanssa sovittavissa kuitenkin. Täytyy kai sopia sinne aika ja puhua rauhassa asia lävitse. Ei vain aina jaksaisi. Niitä ihmisten ennakkoluuloja olla oikomassa. Taitaa vain olla pakko. Lapsen nyt ei ainakaan pitäisi joutua sellaisia kuuntelemaan. Mielestäni. Jämptiyttäkin pitää hankkia vaan lisää. Oppia sanomaan tiukemmin, mutta toki ystävällisesti vielä, että puhutaampas toisella kertaa. :)

Muutenpa ei tänne ihmeempiä kuuluile. Se jännittävä asiakin on vielä auki. En viitsi siitä oikein puhua selvemmin vielä. Toivottavasti ensiviikolla saisi tietoa tarkemmin. Joskos sitä vaikka uskaltaisi sinne ottaa yhteyttä jos ei mitään kuulu? Ehkä. :D