Viime viikkoisen hiihtoloman seurauksena sitä huomasi tänään miten rentouttavaa on käydä yksin kaupassa. :D Ei, sinänsä siis. Kyllähän poika osaa jo käyttäytyä varsin hyvin kaupassa ja avuksikin osaa olla. Silti se on aina vähän sellaista nopeatempoista ja pitää huomioida montaa asiaa jne. Ei siinä katsella mitään alennuksia tmv kovin pitkään ja mietitä esim. ihan uusia/harvinaisempia hankintoja tmv. Tänään sitten menikin tuossa läheisessä marketissa tunnin verran kun katselin rauhassa alennetut ulkovaatteetkin, etsiskelin rauhassa asioita, eikä tarvinnut huomioida kokoajan pientä seikkailijaa, vastailla kysymyksiin (Äiti, kun sinä kuolet niin muutatko sitten aurinkoon? Miksi me emme koskaan käy auringossa? Onko Siperiassa oravia? Tai muihin yhtä mielenkiintoisiin kysymyksiin..) tai muutenkaan jakaa huomioitaan muualle kuin siihen mitä juuri on tekemässä.

Pienistä asioistakin voi ottaa ilon irti. :)

Lapsi on alkanut olemaan melko ovela ja nyt on uutena alkanut esiintymään pientä huijaamista. Huijaaminen on sellaista, että jos vaikka hän haluaisi jotain josta emme ole edes jutelleet ja/tai josta tietää etten välttämättä anna lupaa hän voi väittää minun jo luvanneet kyseisen asian. Oveluus on vähän samankaltaista. Nostin tänään erään asian ylös hyllylle ettei lapsi pääsisi käsiksi, niin jonkin ajan kuluttua hän oli sen hyllyn alapuolella että hänet pitäisi sinne nostaa. Kysyin, että miksi niin ei hän halunnut sanoa. Miksiköhän? Samoin jos kysyn jotain asiaa jotain asiaa jonka hänen olisi pitänyt tehdä muttei ole tehnyt on vastaus aina, että se on salaisuus onko tehnyt. Eipä oikeastaan. Tuo vastaus paljastaa kaiken.. :D

Hassu pieni mies. Kohta viisi vuotta. Niin se aika kulkee..

Ja kulkee se muutenkin. Itsekin sitä vanhenee. Kohta olisi 35-vuotta täynnä. Joskus sitä suunnitteli, että tässä vaiheessa olisi sitä ja tätä. Mutta eihän sitä koskaan elämästä tiedä. Onnellinen olen kuitenkin siitä, että yhden lapsen sain. Lapsen/lapsia kun olen aina halunnut. Poika on kyllä rehellisesti sanottuna se voima joka vie eteenpäin vaikka vaikeaa välillä olisikin. Niin on kyllä ollut jo vuosia, oikeastaan lapsen syntymästä lähtien tai oikeastaan jo vähän ennenkin kun eivät asiat sitten menneetkään tosiaan niin kuin olisi kuvitellut. Eivät asiat vaan sitten aina mene niin, jos sitten koskaan? En tiedä. Pitää vain osaa elää niille hyville asioille ja jättää taakseen ne pahat ja ikävät asiat. Niin ja tietenkin pettymykset ja niitä aiheuttaneet ihmiset osata vähintään asettaa vähän taka-alalle jos ei sitten haudata sellaisia tuttavuuksia mahdollisuuksien mukaan kokonaan menneisyyteen. Ei nuo asiat aina onnistu, mutta ehkä sitä pikku hiljaa oppii ottamaan asiat asioina ja ihmiset ihmisinä.

Pikkuhiljaa.

Tällä haavaa varsin hyvä fiilis ainakin ollut jo pidemmän aikaa. En minä nyt varmaankaan koskaan varsin tunteellisesta suhtautumistavasta tiettyihin asioihin ja ihmisiin pääse, mutta jos osaisi olla pettymättä ainakaan samoista asioista aina uudestaan ja uudestaan - se on vain pelkästään typerää. Itseaiheutettua kitumista. Näyttää toimivan. Ehkäpä moni asia onkin vain suhtautumiskysymys?

Ensivkl olisi taas lapsi isällään ja minä jo suunnittelin etukäteen mitä tekisi. Elokuvissa varmaan ainakin käyn ja mietin lapsen synttärijuttuja valmiiksi. Hän haluaa merirosvosynttärit ja kultakolikoita pitäisi etsiä jostakin piiloteltaviksi aarteiksi. H&Mstä löytyikin kohtuuhintainen "puku" rosvolle eli merirosvoaiheinen t-paita. Onpa tuolle käyttöä viimeistään ensikesänä sitten eli ei vain tähän kertaan jää käyttö. :) Merirosvohatun lupasin vielä yrittää jostain löytää. Miekkoja löysinkin jo hintaan 1e/kpl Tigerista. Eiköhän noista kivat pirskeet muodostune. Koitan panostaa varsinkin nyt kun isänsä ei järjestäkään lapselle synttäreitä sukunsa tulla (meille kun eivät tule). Että jäisi kiva muisto ja olisi kiva päivä. Tuntuu olevan tärkeä asia ja miksipä ei olisi. Kerranhan vaan sitä viisi vuotta täytetään. :)

Kissasta ja pojasta on tulleet oikein hyvät ystävät. Ex tuossa opasti, että ei saa olla niin ja noin kissan kanssa ja minä vähän ihmettelin. Ihan nätistihän poika on ja kissa kyllä hyväksyy pojalta heidän yhteiset leikit. Ei siinä ole mitään ongelmaa. Toki ymmärsin sitten kun sanoi etteivät kaikki kissat hyväksy samanlaisia leikkejä. Ilmeisesti uuden naisen kissat eivät ole samanlaisia kuin meidän. Arempia kai. Tietysti poika on niille vieraampikin ja rotukin nyt on sähäkämpi. Pidinkin lapsen kanssa keskustelun siitä, että meidän kissa on häneen tottunut ja kaikki kissat eivät ole, pitää olla varovaisempi ja rauhallisempi liikkeissään vieraampien kissojen kanssa. Tottahan se on. Tietenkin. Pikku hiljaa nekin sitten varmaan oppivat häneen luottamaan ja tulee omia leikkejä. Mahdollisesti.