Suunnitelmat muuttui..

Vein äidin sitten elokuviin jo olleen syntymäpäivänsä kunniaksi katsomaan "Tie Pohjoiseen"-elokuvaa. Oli hyvä elokuva. Hauskakin monilta osin. Ehkä ihan hyväkin vaihtoehto nyt kun ei jaksa julmaa elämää ja liian raadollisia juttuja, vaikkei tuokaan nyt sinällään mikään iloinen elokuva pohjimmiltaan ollut. Jotenkin valoisa kuitenkin, omalla tavallaan. Ehkä kovin suomalaisella tavalla? Pohjimmiltaan? Itselle ainakin tuli sellainen olo elokuvasta. :)

Viikonloppu mennyt taas kovin nopeasti ja paljon olisi tehtävää. Lapsen isä pyytänyt minua mukaan erääseen tapahtumaan avuksi kaitsemaan poikaa, mutta en oikein ole saanut päätetyksi mitä teen. Toisaalta en haluaisi mennä ja taas toinen puoli minusta ajattelee, että miksi en menisi tueksi ja kaipa se tapahtuma itsellekin kiva olisi? Joku hiljainen ääni kuitenkin sanoo, että olisi sitä kaupungillakin katseltavaa ihan omassa rauhassa huomenna jajaja.. Kotonakin olisi tehtävää.. Äh.

Ehkä sitä vaan menee virran mukana tai jotain..

Soitin tänään muuten puhelun jota olen vältellyt viikkokausia. Ilmeisesti aika turhaan. Ei tullut pahoja fiiliksiä. Ehkä sydän parantuu pikku hiljaa hulluudestaan? Sitä toivon. Pakkohan sitä joskus on järkiintyä. Ymmärtää mahdoton mahdottomaksi. Antaa olla. Jättää tuska taakse. Tajuta totuus. Minä olen romanttinen sielu. Sellainen vähän höppänä. Ongelma on kai siinä. Ehkä se on isoin syy siihen miksei sitä oikein osaa olla onnellinen. Tavallinen elämä kun ei kovin romanttista ja taian hohtoista ole, mutta ehkä minä olen jo tarpeeksi iso ja selviän. Mahdollisesti. ;)

(Totuus on kuitenkin se, etten minä koskaan lakkaa unelmoimasta ja haaveilemasta. Kirjoittamasta satuja ja tarinoita päässäni. Olemaan näkemättä joskus vilaukselta menninkäisiä ja keijukaisia. Se on minun todellinen luontoni se. Jos koitan aikuistua liikaa minä en voi hyvin, se tuntuu pieneltä kuolemalta. Sellaiselta, joka vie elämänilon. Ei enää ikinä sellaista! Pitää uskaltaa olla sellainen kuin oikeasti on, vaikka sitten kaikki eivät ymmärtäisi ja hyväksyisikään.)


Huoh.

Paljon olisi tehtävää, mutta ei kyllä jaksa nyt keskellä yötä alkaa kolaamaan. Naapuritkaan eivät varmaan arvostaisi  - epäilen. Nykyään vähän sitä ongelmaa ettei oikein mitään saa aikaiseksi. Kai sitä kerää akkuja ja sitten jossain vaiheessa jaksaa taas. Tai sitten selittelen laiskuuttani niin. Voihan se niinkin olla.. :D

Mutta nyt kirjan kimppuun ja sitten joskus nukkumaan ja sitten huomenna pirteänä ylös nousemaan ja sitten... Toivottavasti edes jotain järkevää tekemään.