Tänään oli melko vauhdikas päivä. Piti sinkoilla itsekin aamusta vähän sinne,tänne ja tuonne asioita hoitamaan. Olin todella iloinen siitä, että ilma oli kaunis eli ohjattu leikkipuistotoiminta siis auki tänään. Pääsi aikalailla helpommalla kun ei tarvinnut lasta raahata mihinkään virastoihin yms mukaan. Kohta pitäisi olla noiden asioiden kanssa helpompaa lapsen siirtyessä päiväkotiin aamuiksi ja aamupäiviksi. Ei tarvitse suunniteltujen/varattujen aikojen kohdalla aina jännittää sitä, että millainen ilmakin sattuu olemaan. Kun ei puisto huonolla ilmalla tokikaan auki ole.

No.. Asiat siis tulivat hoidetuiksi ja sitten jatkuikin tavallinen tiistaipäivän aikataulu suht muuttumattomana normaalin verraten. Kaikki on ollut taas helpompaa. Kaipa se lapsi sai sitten eilen kalvaneen surunsa rippeitä myöten ulos. Homma selvä joksikin aikaa. Ehkäpä asioiden käsittely helpottuukin kerta kerralta? Sitä ainakin toivon. Tänään pohdiskellen katsoi läheisessä puistossa käyvää ilmeisesti kuitenkin sisarparia  lapsineen ja totesi, että perheitä voi olla hyvin erilaisia. Nyökytteli tietäväisesti päälle ja jatkoi sitten leikkejään. Huvitti. Hieman. :D

Ilta meni omalla painollaan ja aika iloisissakin merkeissä oikeastaan ja hyvä niin. Kaipa se siitä siis kun itse vaan jaksaisi aina avata lapsen tunteita ja myös ihan vaan olla lähellä ja kestää se suru ja muut tunteet. Joskus vaan itsellekin aika rankkaa. Pakko myöntää. Pienin askelin kuitenkin eteenpäin mennään. Ja nautitaan niistä hyvistä päivistä. Niin kai se pitää. :)

Eipä tänne sitten oikeastaan muuta tänään. Omassakaan mielessä ei oikeastaan ole mitään ihmeemmin muhinut tänään. Sitä on vaan ollut ja hyvä niin. Melkein. Jokin outo haave tosin taisi olla lentämisestä tummien pilvien joukossa tuolla taivaallamme jossain vaiheessa päivää. Kaipa se oli sen jälkeen kun oli viimein päässyt ahdistavasta virastosta pois ja käveli pikku hiljaa läpi kaupungin keskustan lasta hakemaan. Sitä oli suht helpottunutkin taas siitä, että sai asiat reilaan. Inhoan virastoissa käymisiä ja muitakin virallisempia asioiden hoitamisia. Pakkopa vaan niitäkin on välillä tehdä. Kuten muitakin vastenmielisiä asioita.

Josta tulikin taas mieleen edessä häämöttävä lastenvalvojan tapaaminen.. Ei siinä ihmisessä itsessään mitään erikoista ole, mutta tapauksena muuten ei kyllä järin miellyttävä kohtaaminen. Koen kovin kiusalliseksi koko asian jo alunperinkin ja meneehän se asioiden näin ollen aina vähän sellaiseksi exän kanssa napit vastakkain olemiseksi (kun omat tulot on pienemmät). Vaikka, tuskimpa tuo kellekään miellyttävää on. Luulisi. Ja jälleen kerran asia joka vaan on pakko hoitaa vaikkei yhtään haluaisi.

..mutta, mitäpäs tuota turhaan vielä murehtimaan. Kurjuus kerrallaan ja niin päin pois. ;)