Jotenkin yleiskyrpiintynyt fiilis kaikkiin ihmisiin ollut eilisestä lähtien. En oikeastaan tiedä onko siihen syytäkään varsinaisesti, ainakaan niin että se selittäisi miksi KAIKKI ihmiset ottaa nyt kukin omalla tavallaan nuppiin. Ehkä oma osansa on tietyillä jutuilla, jotka tajusin vasta eilen. Luultavasti. Ja jotenkin muutenkin. Minulla on vaikeaa ja kuuluuko ns. ystävistä oikeasti mitään ellen itse ota yhteyttä ja isommasta osasta sittenkään? Pskat. Sitä on itse yrittänyt aina kantaa muista huolta kun heillä on ollut vaikeaa. Nyt kun itse tarvitsisin tukea niin.. No, joo. Eihän se totta ole etteikö tukea olisi annettu mutta jotenkin vain korpeaa se että sitä tukea pitää oikein aktiivisesti parhaimmiltakin ystäviltä hakea ja se nyt ei sitten ole sitä sellaista suoraa jota kaipaisin. Muuten ei kuulu mitään. Hmph. Parhaimmistakin eräs tekee ohareita jatkuvalla syötöllä. Itse kysyy voiko tulla kylään yms ja sitten perutaankin kun olen järjestänyt kaiken valmiiksi. Ottaa niin kupoliin, ettei tosikaan! Oikeasti SUUTUTTAA! Ja se nyt ei ole ihan yleistä kuitenkaan täällä päässä.

Ehkä olen eniten kuitenkin itselleni vihainen. Siinä nyt on sitten rivissä ne ihmiset joita olen pitänyt itselleni tärkeinä ja rakkaina. Ja ymmärtänyt, että tämä tunne olisi molemminpuolinen ja nyt.. Jos mies pääsi kusettamaan, niin näköjään sitten muutkin läheiset.

Kiitti.

Jaa, ehkä tässä on vähän yliampuvaa angstia mukana. Mahdollisesti. Luultavasti huomenna olen taas lauhtunut, mutta silti.

AAAAAAARRRGGGHHH!