Nyt on mies omassa kodissaan ja minulla suht autio koti. Onneksi tärkein jäi eli pieni mies. :) Totuushan se onkin ettei minulla sitä omaisuutta juuri olekaan. En ole koskaan sitä juuri kerännyt. Onneksi niitä tärkeitä juttuja kuitenkin on ja sehän riittää. Ehkä pikku hiljaa sitä sitten saa jotain ostettuakin. Mahdollisesti.

Jotenkin outo fiilis. Sellainen suht normi, mutta välillä sitä on kovin surullinen. Sitten taas jaksaakin katsoa eteenpäin. Kai se tästä pikku hiljaa. Tärkeintä taitaa olla se, että vanha alttius masennukseen pysyy hallinnassa. Ja pysyyhän se kun pidän asiasta huolen. Itsehoidolla pysyy itsellä kurissa tosi hyvin, lääkkeitäkään en ole tarvinnut enää vuosiin. Tärkeintä on omassa tapauksessa ainakin se, että tuntee itsensä ja on rehellinen. Ongelmat pitää myöntää heti ja välittömästi hakea apua jos siltä tuntuu. Jotenkin jo ajatuskin tästä auttaa niin etten ole apua edes tarvinnut. Se riittää, että kaikki on valmiiksi ajateltu ja sovittu. Outoa kai. :) Niin ja seurannassakin toki käyn harvakseltaan. Lapsen takia olen hyvin tarkka tästä, mutta tiedä häntä. En minä usko, että tämäminua nyt niin kaataisikaan vaikka toki ikävältä tuntuukin. Nykyään kuitenkin niitä työkaluja tälläisenkin käsittelyyn paremmin kuin nuorempana kun vaikeaa oli. Eräs kaveri olikin muuten tästä huolissaan. Sanoin ettei minua yksi mies raiteilta suista. Kyllä siihen enemmän tarvittaisiin. Olen kuulemma omituinen. Mahdollisesti. :D