Tuli yön hiljaisuus. Se oma hetki, joka koittaa oikeastaan vasta sitten kun lapsi nukahtaa unilleen. Mieskin meni jo nukkumaan. Molemmat vähän pipinä ja onhan tässä takana pari rankempaa yötä. Pojan nukkuminen kun on ollut huonoa sairauden takia. Itseä väsyttää, mutta jotenkin sitä ei osaa vielä rauhoittua unille kuitenkaan vaikka hyvä se olisi itsellekin.

Tuli maksettua laskut ja tajuttua, että aika tiukkaan vetää taas käyttötilin puoli. Säästötilin kanssa saa olla tarkkana. Jotenkin sellainen olo, että on pidettävä pientä vararahaa kokoajan ja onhan se hyvä asia tietenkin. Tuntuu, että aina on jotain pakollista hankittavaa tai niitä pirun laskuja. Kevätkin keikkuen tulevi ja lapsi kasvaa kuin rikkaruoho joten eipä sitten tarvitse miettiäkään että joku syksyinen kampe päälle menisi. Vähän siltä jo näyttää että saa ostaa kaiken uusiksi taas. Onhan se harmittavaista. Kirppiksiltäkään en tunnu löytävän mitään käyttökelpoista. Tai sitten hinta on samalla tasolla kuin kaupan. *huh*

Itsellekin saisi ostaa vaatetta kevään tullen. Katselin tuossa vaatekaappia ja tajusin että tätä laihtumisvauhtia minulla ei ole kesäksi mitään päälle laitettavaa. Yhtään mitään. Ja niin ei kyllä ihan arvaa ja viitsi kulkea kuitenkaan. :D Pah, sekin taas maksaa.  Pah ja pah. Ärsyttää tuo raha ja sen alituinen miettiminen, mutta minkäs sille voi asioiden näin ollen. Kuten niin monelle muullekaan asialle.

Tänään on ollut varsin mälsä päivä. Kotona oleilua ja peruskotihommia vaan lähinnä. Tosi väsy olo ja sellainen ettei jaksaisi keskittyä mihinkään. Lapsikin tietysti aika ikävissään kun ei oikein mitään voi tehdä tai siis lähteä mihinkään sairastumisen takia. Tänään olisi ollut muuten touhua ja tekemistä kun sunnuntaisin on kaikkea tekemistä kaupunkikin järjestänyt lapsiperheille muttei sinne tuossa kunnossa voinut mennä. Suruahan se tietysti aiheutti. Mitenkäs muutenkaan. Itseäkin harmitti lapsen puolesta, mutta eipä tuolla se äitikään mitään voinut. Harmi kyllä. Viime kesänä muuten pyysi että siirtäisin sateen pois kun olisi halunnut että aurinko paistaa. Nyt on jo oppinut sentään ettei se äitikään kaikkeen pysty. Ikävä kyllä.

Kissaa on kovin pyydellyt lähiaikoina. Itselläkin kova kissakuume olisi mutta kun mies ei ole ihan kissaihmisiä. Eikä asuntokaan ole kissaystävällinen. Enkä sitten tiedä miten tuon 3 vuotiaan kanssa asia pelaisi. Tosin edesmenneen kissankin antoi olla rauhassa täysin. Olivat kaveruksia oikein. Poika kauan kaipaili kissaa ja oli sitä jokapaikassa näkevinäänkin ja kuulevinaan. Nykyään joskus juttelee kissasta kissan nimeä käyttäen. Tuntuu kaipaavan. Olihan se surullista.. Kun akvaariossa kuoli vanha kala oli ensimmäinen ajatus lapsella, että kissamme sai ystävän sinne jonnekin. Ei tarvitse olla yksin. Sangen herttaista. :)

Ehkä sitten joskus meille kissa astelee - toivottavasti. Itselle se ainakin on iso ja tärkeä asia. Ei niitä ilman oikein osaa olla. Hassu minä. :)