Pyydettiin tänään treffeille aika yllättävässä tilanteessa. Pyytäjässä ei sinällään mitään vikaa, mutta kun.. No, kun en minä osaa päästää irti menneistä. Kyllähän sitä voisi paikata tyhjää koloa elämässään ja sydämessään vaan jollakulla, mutta eihän se ole ketään kohtaan oikein sellainen. Päätin aikanaan, että olen rehellinen itselleni vihdoinkin tässäkin asiassa ja päätös on pitänyt. Parempi näin, vaikka tiedän etten tällä tavalla jatkaen aiheuta kuin yksinolon itselleni.

Olen hupsu ja siksi jään lopuksi ikää yksin. Tiedän sen, mutta minkäs tuolle sitten mahtanee? Parasta olla kuitenkin rehellinen, niin itselle parasta kuin muillekin. Enkä minä osaa sillä tavalla muuten vaan käydä treffeillä tai siis kai minä osaisin sillä tavalla keveästi ilman sen kummempia taka-ajatuksia iltaa viettämässä käydä kivassa seurassa, mutta jos toinen on selvästi kiinnostunut, niin.. No, leikkimistähän se toisella olisi. Minun käsittääkseni, vaikka tietystihän voisi aina käydä niin, että kiinnostus olisikin ohimenevää kun minuun paremmin tutustuisi. :)

Ehkä tämä kaduttaa sitten joskus, vaikka en kyllä oikeasti usko. Tämä on kai sitten vaan se minun polkuni - syystä tai toisesta. Eikä ole edes niitä ainoita erikoisia asioita elämässäni. Olen muuten tuosta puheenollen erään isomman asian suhteen päättänyt ottaa ratkaisevan askeleen, jota olen jumittanut vuosia. Tuntuu oikealta ratkaisulta ja aina oikeammalta mitä pidemmälle aika kuluu. Sitä pitää vaan uskaltaa olla se mikä on. Kuulostaa yksinkertaiselta ja kai se sitä onkin, mutta minulle se ei ole koskaan ollut mitenkään itsestään selvää. Ehkä se lähtee jo lapsuudesta kun ei oikeastaan koskaan riittänyt mihinkään ja ollut tarpeeksi hyvä missään, ei omana itsenäänkään. Tai sitten sitä vaan on synnynnäisesti pelkuri. Tiedä häntä. :D

Nyt on kuitenkin lähes hyvä. Mitä nyt joskus kumppanin puute tuntuu kurjalta. Mutta kyllähän sitä kaikkeen oppii ja turtuu. Sellainenkin jolle oikeastaan toisenlainen elämä olisi ominaisempaa. Lapsikin tuo arkeen paljon elämää, ei sitä oikeastaan ole yksin kuin yöntunteina ja harvoina viikonloppuina. Toki hänestä pitää irrottaa ote pikku hiljaa pojan kasvaessa, mutta saahan sitä ainakin toivoa, että vanhaa äitiään muistaa sitten aikanaan. :) On muuten luvannut hoitaa äitiä sitten kun äiti tulee vanhaksi. En saa kuulemma valvoa liikaa, enkä syödä liikaa makeaa ja hampaatkin täytyy pestä aamuisin ja iltaisin. :D

Kiva juttu. Se on hyvä, että pidetään huolta. ;)