Elämä jatkuu. Surut oli surtava, kaipa se tietty mahdollisuus-ajattelu vaan oli edelleen takaraivossa pienenpienenä tosin, mutta nyt tajusi sitten että eihän tuossa tosiaan ollut muuta estettä kuin se etteivät tunteet osuneet yksiin vaan ja koskaan mitään vakavasti otettavaa ollutkaan. Sillä tavalla lopullisesti. En vaan sallinut itseni nähdä metsää puilta.

Mutta se siitä.

Eiköhän ne suurimmat surut ole surtu jo aiemmin sitä paitsi tämänkin asian suhteen. Tämä oli kai vain sellainen lopullinen kuolinisku sitten kai. Ehkä eniten surettaa oma puusilmäisyys ja typeryys, mutta ehkä se annetaan anteeksi rakkauden kohdalla varsinkin? Toivon niin, enkä ole itselleni kovin ankara asian suhteen. Enkä kellekään muullekaan ja miksi olisinkaan. Vaikka en minä kyllä tuoretta lempeä halua todistaa. Niin hyvä ihminen en sentään ole. :D Hyvää kuitenkin toivon jatkossa heille ja ihan oikeasti. Eiköhän sekin ole jotain? :)

Tänään tulisi taas poika kotiin oltuaan isällään viikonlopun. Sieltä tulee taas peleihin addiktoitunut lapsi joka ei keksi mitään muuta tekemistä kuin pelaamisen ja vinkuaa sitä ja tätä pelivehjettä ja peliä joiden ostamisesta todennäköisesti seuraisi vain se etten saisi häntä tekemään enää mitään muuta.

*huoh*

Mutta jos vaikka veisi pojan uimaan tiistaina. Se sentään kiinnostaa poikaakin vielä. :D

Ipadin ostamistakin olen tässä siirtänyt ja siirtänyt tuon pojan addiktoitumisenkin takia, vaikka saahan sitä käyttöä rajoitettua tietenkin. Muitakin vastaavia koneita olen katsellut, mutta näin ihmisestä joka ei kauheasti noista tiedä eikä oikeastaan ole kovin kiinnostunut tutustumaankaan jos rehellisiä ollaan tuntuu vähän vaikealta tehdä oikeaa valintaa. Pitääpä edelleen pohtia. Stockmannin hulluilta päiviltäkin voisi ostaa. Ovat varmaankin viikon päästä luultavasti. Jos sielä olisi sopivaa vehjasta tarjolla edullisesti. Olisi kyllä kätevä meidän käytössä. Pakko myöntää.

Olen vain hidas saamaan toisinaan päätöksiä tehdyksi, varsinkin kun ei ole enää kukaan potkimassa asian suhteen persauksille. Tarvitsisin sitä joskus. Ehkä sitä nyt viimein on jossain vaiheessa vapaa etsimään sitä kumppania kun ei enää voi paeta toiveajatteluun. Se on ainakin selvä, että sen oven sulkemisen aika on viimeistään nyt. Ja kun asiaa mietin tässä, niin olen ehkä jollain tavalla jopa helpottunutkin siitä. Kun en minä olisi osannut päästää irti kun ei toinen osannut koskaan ilmaista asiaa niin että ei olisi rakastuneelle jäänyt kuitenkin jonkinlaista toivoa jäljelle eikä hän tainnut sitä koskaan yrittääkään. Eipä se kai helppoa olekaan. Ei kaikkea vaan voi sievistellä, joskus olisi armeliainta puhua suoraan. Ehkä itsellekin helpointa kun eivät kaikki osaa tulkita rivienvälejä ja äänensävyjen hienoisia sävyeroja. ;)

Minä nyt ainakaan. :D

Olen ehkä vähän hassu kun tunnen niin voimakkaasti. Toisaalta, siinä on se hyvä puoli etteivät surut kestä kovin kauaa. Ne kun surraan massiivisesti ja sitten jatketaan eteenpäin. Se kai tuossa tilanteessa tuon ihmisen suhteen on pahinta ollutkin, epätietoisuus. Ei sovi minulle sellainen. Asioiden pitää olla selviä ja yksinkertaisia.

Olenhan itsekin selvä ja yksinkertainen. :D