Täytin tänään 34 vuotta.

Isäni, se biologinen, oli ensimmäisestä kertaa syntymäpäivilläni ikinä. Se oli jotenkin.. Outoa. Ei me oikein mitään puhua osata, edelleenkään. Minä leivon jotain ja keitän kahvia. Hän syö leivonnaisia ja juo kahvin. Sanoo hiljaiseen tyyliinsä toteavasti jotain suht yhdentekevää ja lähtee taputtaen minua ohimennessään olkapäälle. Tosin tänään hänellä oli tässä vaiheessa yllätys. Lahjakortti vaateliikkeeseen ja hirmu isolle summalle vielä! Olin vähän kiusaantunut, vaikka toki kiitollinen. Kun.. En minä nyt edes olisi halunnut syntymäpäivilleni ketään kutsua. En vaan osannut kieltääkään ketään tulemasta. Eikä minulle nyt olisi lahjoja tarvinnut tuoda, varsinkaan mitään noin arvokasta! Mutta.. Eihän minulla oikein ole varaa ostella itselleni mitään ja olihan tuo tosi kiva yllätys ja kaikkea. Kiitin. Isä katsoi pari sekunttia silmiin, nyökyttelI hetken hiljaisena, hymyili ja lähti.

Puhutaankohan me koskaan mitään?