Iloinen mieli. Ei siihen mitään ihmeempää syytä ole, mutta kuitenkin. Ilmeisesti siihen tarvittiin taas vaan päätös repiä itsensä murehtimasta turhia. Päätin, että keskityn nyt niihin asioihin joihin voin konkreettisesti vaikuttaa eli edelleen tuohon painontiputukseen ja kunnon nostamiseen ja tietysti lapsen kanssa olemiseen ja yhdessä tekemiseen esimerkiksi. Siinäkin on ihan kylliksi tehtävää tällä haavaa. :)

Tuli ensimmäinen treffipyyntökin tänään ja ei, en lähtenyt. Ei ihmisessä mitään vikaa sinällään ollut tai siis ole, mutta a)en tunne ajankohtaiseksi käydä treffeillä ja b)se ihminen vaan niin mukava kuin onkin ei vain sytytä sillä tavalla ja tuskin tulee koskaan sytyttämäänkään. Tosin, jos olen rehellinen tuo a voi hyvinkin liittyä tuohon b:hen enemmän kuin ensin tulin ajatelleeksikaan. Nyt kun aloin miettimään. Vaikkei ajatuksena treffaillu kyllä oikeasti kiinnostakaan noin yleisesti. Sekin on kyllä totta.

Se on kyllä kumma ollut aina, että ne joista ei voisi koskaan ajatellakaan mitään semmoista pyytävät tyyliin ruusupuskat ja suklaakonvehdit kourassa ja romanttisia runoja lausuen ulos joista ei voisi olla vähempää siinä mielessä kiinnostunut ja ne joista olisi eivät todellakaan tee mitään sellaista. Kumma maailma. Huvittava omalla tavallaan. Toisaalta, ehkä parempi niin. Kun en ole tuollaista ns. oikeilta koskaan kohdannut niin eihän siihen osaisi suhtautukaan. :D

Että ehkä parempi tosiaan näin ja..

En minä sitä sano. Onhan se aina iso kohteliaisuus kun pyydetään ulos ja vielä niin että huomaa asiaa mietityn ja noin. Tuntuuhan se ihan kivalta. Varsinkin ihmisestä joka on aina ollut itsestään aika epävarmaa sorttia. Kaikkineen. Ja vielä sen jälkeen kun on jätetty. Ja en ole ihan yhden tai kaksikaan kertaa saanut menneisyydessäni ymmärtää, että en tosiaan ole kaikkien naisellisemmasta, halutummasta jne päästä naisia. Tosin, en kyllä ole murehtinutkaan asiaa enää vuosiin. Sitä on mitä on. Tai no.. Kyllähän sitä aina tietysti sitä josta itse on kiinnostunut haluaisi miellyttää. Se on toki totta. Varsin inhimillistä varmaankin. :)

Mutta, että sellaista..

Kuntosalin kävin testaamassa ja ihan okooksi toteamassa. Huhkin sielä hyvässä vauhdissa häiriintyen korkeintaan eräästä vanhemmasta naisihmisestä, joka tuijotti vartin. Tiedä mitä tuijotti. Myöhemmin tosin luuli minua joksikin työntekijäksi, että jos sitten siksi tuijotti? Tiedä häntä. :)

Lapsi on ollut iloinen ja reipas koko päivän. Saatiin eilen illalla juteltua selvästi häntä painavia asioita pois. Käsittelee vielä tätä eroa ja siitä seuranneita muutoksia. Mutta pikku hiljaa. Pääasia, että ymmärtää ettei vika ole hänen. Eikä tämä tarkoita etteikö häntä rakastettaisi. Ja uskon, että sen hänelle pystyy välittämäänkin. Exän kanssakin tästä juteltiin ja onneksi tässä asiassa edelleen ollaan samalla aaltopituudella ja olen siitä tosi iloinen. Tuntuu, että isänä hän on kasvanut tässä prosessissa jonkin verran. Ja olen siitä iloinen lapsen takia. Lapsen, joka on minulle ja ilmiselvästi hänellekin todella tärkeä. Ei meistä enää paria tule muttei se välttämätöntä siihen olekaan että lapsi silti saisi kokea olevansa vanhemmilleen rakas. Kun olen omaakin lapsuuttani miettinyt, niin ei se pahin ollut se vanhempien ero, vaan se sota vanhempien välillä kaikkineen ja kaikki muu sonta mitä silloin heitettiin ja minkä keskellä me lapset olimme. Me jäimme aika yksin ja koimme itsemme aika syyllisiksi vaikka mihin. Ja, itse koin ja koen edelleen useasti suurta riittämättömyyttä vähän kaiken suhteen. Ei se niin saisi olla. Kovasti ainakin yritän niin, ettei se niin olisi oman lapseni kohdalla ja olen ilmeisesti saanut exänkin tämän kantani ja näkemykseni tilanteesta ymmärtämään. Uskoisin niin ainakin. :)

Että ei murheita tällä kertaa oikeastaan. :) Yökin näyttää kauniilta. Pitäisi varmaankin mennä lepäilemään, vaikka iltajumppa täytyy kyllä tehdä ensin.