Ajatus harhaillut tänään melkoista siksakkia erittäin epäolennaisesta hyvin ollennaiseen. Typeryyksistä järkevyyksiin ja niin edelleen. Sitä aloittaa jonkun ajatuksen ja lopulta löytää itsensä pohtimasta ties mitä kummallisuuksia ja hetken perästä taas jotain aivan muuta jne loputtomiin ja on ihan kyvytön oikeastaan keskittymään mihinkään Tiedä miksi sitten on niin levoton olo. Ehkäpä sitä vaan tuo väsymyskin aiheuttaa moista, mutta tuskin selittää kokonaan tuota olotilaa.  On vaan jotenkin niin.. odottava fiilis. Sitä odottaa jotain tapahtuvaksi. En edes tiedä, että mitä ja millä perusteella.

Jaa a...

Lapsonen tapasi tänään taas vihdoin kavereitaan sairastelemisen jälkeen ja oli toki kovin iloinen tästä. Hyvin maistui leikki taas kavereiden kanssa ja mieli oli iloinen. Tietenkin. Ja hyvä niin. Hauskaa hänellä tosin on ollut muutenkin kun äiti on ollut aivan hassu. Ja se on kyllä ollut ihan totta. Kuten sekin, että osaa tuo jälkikasvukin olla aika hulvatonta seuraa. :)

Niin..

Ja..

Tulin pari päivää sitten siihen tulokseen lopulta, että katkaisin suht lopullisesti erään hyvin pitkäaikaisen ystävyyssuhteen. Se ihmissuhde otti ja kulutti enemmän kuin antoi. Lopullinen niitti on ollut se, että ihmisestä kuuluu vain silloin kuin a)tarvitsee tukijaa ja ymmärtäjää tai b)jos ottikin yhteyttä kun minulla oli vaikeaa, niin teki sen oikeasti vain omaa hyötyä tavoitellakseen. Oikea tuki ja apu on ollut olematonta. Olen lopenkyllästynyt siihen, että minua pyritään höntittämään ja käyttämään hyväksi tavalla tai toisella. Lisäksi se tekee hemskutin epäluuloiseksi ja aiheuttaa entistä huonompaa itsetuntoa. Turhaan sellaista katselee sillä perusteella, että vuosia on tunnettu. Oikeasti.

Vaikka surullistahan se toki aina on. En minä sitä.