Kyllähän se nyt olisi pitänyt tietää sen aiemman puhelunkeskustelun perusteella mitä se sielä neuvolassa on. :D Asiallisuus tiessään ja sitä rataa. Lukeminen pop kun eihän se lapsi muuten opi koskaan puhumaan ja päiväkotiin pitää laittaa välittömästi.

Pyh. Luetaan muutenkin paljon ja päiväkotiin ei todellakaan laiteta kuin vasta osa-aikaisesti joskus reilun vuoden päästä korkeintaan. Mitä ihmettä kotona oleva ihminen laittaisi muksunsa ruuhkaiseen päiväkotiin kokopäiväkseksi ja sitten itse makaisi kotona? En ymmärrä. Sosiaalisessa mielessä sen osa-aikaisena käymisen sielä ymmärrän, mutta ei tuon ikäinen muksu vielä sellaisesta mitään saa. Tai ainakaan vastaavaa hyötyä. Käydään silloin tällöin mll:n perhekahvilassa ja se riittää vallanhyvin vielä toistaiseksi tuon ikäiselle lapselle.

Pöh. Tuli ihan kauhea ärsytys tuolla kun sitä pölinää kuunteli. Sitä paitsi, eihän tuota nyt voi ymmärtää muuten kuin että en ole hyvä äiti tai jotain vastaavaa. Lapsen puhumattomuus on minun vikani ja muutenkin olisi parempi että lapsi viettäisi päivänsä mielummin päiväkodissa (nimenomaan ihan kokopäiväistä tarkoitti) kuin minun ja isänsä kanssa. Eikö ne päiväkodit ole pienten kohdalla tarkoitettu lähinnä siihen, että vanhemmat pääsee sinne töihinsä? Miksi se nyt on ykskaks parempi vaihtoehto kuin kotona oleva vanhempi?

Sanoin fiksusti aiheeseen vaan, että olemme ajatelleet että lapsi on kotona 3 vuoteen. Jouduin toistelemaan sitä monta kertaa ja vielä lähtiessämme tokaisi että pitää nyt meidän vakavasti miettiä sitä päiväkotiin laittamista kun se olisi lapselle parempi. Parempi? Parempi kuin mikä? Olisi kai pitänyt jäädä jankkaamaan asiasta, mutta en minä halunnut kun savu nousi jo korvista muutenkin. Olisin varmasti suuttunut siitä hänen syystään, olen siitä varma.

Luultavasti taas niitä vanhan masennuskauteni tuloksia, siis tuo suhtautumistapa. Luettu papereista että minulla on sellaista joskus ollut ja sitten vedetään johtopäätöksiä. Olen tuohon aiemminkin törmännyt ja tulen varmasti törmäämään jatkossakin. Jotenkin loukkaavaa joka kerta. Sitä on käsitellyt asiat, sitä on käynyt terapiat ja selvinnyt ilman lääkkeitä ja terapiaakin jo hyvän aikaa. On oppinut lukemaan itseään ja tukiverkostotkin on hyvät. Ja silti saa niskaansa luulotteluja siitä ja tuosta aina toisinaan. Paras taisi olla keskolan lääkäri joka tokaisi a) "ei masentunut saa saada lapsia" ja b) mieheni koittaessa hänelle soittaa ja hoitajan hänelle siitä kertoessa ollessani paikalla tokaisi minulle, että "onko sinulla mieskin?" Nyt tuo jo naurattaa, MUTTA ei kyllä silloin..

ps. Olen kai sitten neitsyn Maria kun olen lääkärinkin mielestä tuosta noin vaan ilman miestä paukahtanut paksuksi. ;)