Aikanaan kun virallinen isäni kuoli päätin, että enää ikinä en jätä asioita puolitiehen. Jos haluan johonkin ihmiseen tutustua / olla tekemisissä / sanoa jotakin tärkeää pyrin tekemään sen koska elonpäivistä ei koskaan ikinä tiedä. Olen tähän elämässäni pyrkinytkin, mutta silti taas kävi kurjasti..

Sain tosiaan tietää muutamia kuukausia sitten totuuden isästäni. Siitä, että biologinen isäni onkin joku muu kuin luulin ja pääsin jopa tutustumaan tähän ihmiseen. Sain tietää myös, että minulla on elossa oleva isoäiti ja toki sitten vähän muutakin sukua.  Mieleni myllerrys oli melkoinen. Lisänä on tietysti ollut äidin eroa ja omaakin perhetilannetta ja vaikka mitä. Ja tutustumiskäynti tämän kaiken keskellä on sitten tietysti tämän isovanhemman luona jäänyt. Tänään sain sitten tietää hänen kuolemastaan. Ja se tuntui kamalan pahalta. En häntä tosiaan tuntenut ollenkaan, mutta nytpä en sitten pääse tutustumaankaan. Hautajaisiin sisko pyysi. Tuntui tosi ahdistavalta, mutta en minä oikein kieltäytyäkään voinut. Jotenkaan.

Kamalan ikävää kaikkineen. Tuntuu edelleen niin kovin epäreilulta se, että on evätty mahdollisuus lapsena tutustua isään ja isänpuolen sukulaisiin. Heidät on kielletty kokonaan. Meidän on liitetty sukuun johon emme kuulu ja jonka piirteitä meissä on halveksittu kaikki nämä vuodet. Erityisesti minussa on näitä piirteitä kuulemma ollut. Aivan mielipuolista, jotenkin. Kaiken sen jälkeen saankin yli kolmekymppisenä kuulla ettei kuulu edes siihen koko sukuun! Ei olekaan alkoholistin lapsi noin alkajaisiksi. Oikea isäni on absolutisti. :D Jotenkin ihan hämärää. Ihan täysin.

Ja nyt sitten itse jumitti asian kanssa niin, että tuli vanhalla ihmisellä ikä täyteen. Harmittaa oma saamattomuus ihan kauheasti. Vaikka enpä kai minä valmis tapaamiseen olisi kuin tässä nyt vasta pikku hiljaa. Ison työn on saanut tässä tilanteessa tehdä itsensä kanssa kaikkineen. Mullistuksia on ollut niin paljon.

*huokaus*

Muuten päivä on mennyt ihan hyvin. Ollut touhua ja menoa lapsen kanssa ja se on hyvä niin. Hän ei toki näistä kuvioista vielä tajua. Olen kyllä päättänyt pikku hiljaa hänelle kertoa hänen juuristaan eli biologisen isäni suvun puolesta ja toki on saanut tutustua pikku hiljaa isääni. Heillä synkkaakin oikein hyvin. Jos jotain hyvää tästä pitää löytää, niin ainakin lapseni näin sai minunkin puoleltani papan. Papan, joka touhuaa mielellään pienen kanssa. Pikku hiljaa kerron lapselleni totuuden sillä tavalla luonnollisesti. Onneksi hän on niin pieni vielä joten suhtautuu suht luonnollisesti tähän asiaan. :)

Onneksi on vielä isä tallella. Ettei tarvinnut lapselle hautakivea osoittaa...

Kertokaa oikeasti tärkeät asiat rakkaillenne ajoissa! Älkää pitäkö isoja asioita salassa! Hinta voi olla todella kova ja kantaa kauas tulevaisuuteen. :(