Lapsi pomppi sängyllä. Ehdin juuri aloittamaan kieltävän lauseen, kun kuului kova pamaus ja se oli sitten sen sängyn menoa. Onneksi lapsi ei loukannut. Että tosiaan on se uusi sänky pakko ostaa. Ei voine mitään, vaikka rahareikiä olisi arvioilta parisenkymmentä muutakin.  *HUOKAUS* Onneksi sentään lapsi ei loukannut! Kovin katuvana pyysi anteeksi ja oli hädissään että missä äiti nyt sitten nukkuu. Samaan lauseeseen sitten jatkoi, että kyllä hän oman sänkynsä voi minulle antaa kun kerran meni rikkomaan minun sänkyni. Kyyneleet poskilla valuen oli luopumassa kauniista uudesta sängystään. Oli sangen helpottuneen oloinen kun totesin, että kyllä äidin pitää nyt ostaa ihan uusi sänky sitten vain. Sovittiin kuitenkin ettei sillä sitten enää pompita. Totesi sitten kuitenkin siihen topakasti, että samaa koskee minuakin ettei hänen sänkynsä vaan mene rikki.. ;)

Hupsu pieni mies.

<3

Huomenna pitäisi jotenkin vaikeasti saada loput kamat uuteen asuntoon. Ja jotenkin tuntuu, että elämässä alkaa taas uusi jakso. Jollain tavalla. Oli ehkä huono ajatus alunperinkin jäädä tähän vanhaan asuntoon eron jälkeen, mutta ajattelin lasta ja sitä että edes jotkut asiat pysyisivät tuttuina. Valitettavasti ei tässä oikein ole kätevää asua kahdestaan ja ilman autoa. Mutta.. No, toivottavasti elo uudessa asunnossa on mukavaa ja viihdymme. :)

Muuten elo onkin tätä samaa. Mitä nyt välillä tuntuu, että ystävät hakeutuvat kauemmas. Ehkä sitä on ollut raskasta seuraa lähikuukausina. Hyvin mahdollista, vaikka sitä on parhaansa yrittänytkin. On ollut aika raskasta monellakin tavalla. Mutta eiköhän se siitä kun antaa tilaa ja aikaa.