On aika tiukkaa rahallisesti. Poika tietysti pyytelee sitä ja tätä. Varsinkin isänsä näkemisen jälkeen. Sielä kun on isoa telkkaria, iPADia ja ties mitä. Muutenkin tuntuu nykyään ettei rahat tunnu riittävän oikein mihinkään. Heti jos täytyy lapselle ostaa vähänkin enemmän jotakin sitä on talous siinä pisteessä että saa olla aika tarkkana. Menee aika vaikeaksi. Välillä mietin, että olisi pitänyt jäädä sittenkin vanhaan asuinpaikkaan, mutta ei kai sekään ratkaisu olisi ollut. Harmittaa kun saa lapsen kanssa jatkuvasti puhua tästä asiasta. Siitä, että äidillä ei ole varaa siihen tai tuohon vaikka isillä onkin. Mutta minkäs sille voi. Se nyt on vaan niitä elämän realiteetteja joita ei karkuun pääse ja sillä sipuli. Mutta, semmoista se nyt on sitten vaan ja on aina ollutkin, oikeastaan.

Ollut tänään kuitenkin iloinen mieli. Jotenkin sellainen toiveikas. Oli sitä pienet notkahduksetkin mielialassa, mutta en antanut sen kuitenkaan hidastaa. Oli vaan taas niitä asioita joille ei mitään voi. Niitä asioita tuntuu olevan aina vaan enemmän ja enemmän elämässäni. Mutta, kuten sanottua.. Eipä sillekään mitään voine. Turha siis murehtia sitäkään sen enempiä..

Tänään oli kovin kaunis päivä ja niimpä lapsen kanssa olimmekin lähes koko päivän ulkosalla. Näinpä sitten syömisen jälkeen uuvahdimmekin täysin eli päiväunet tuli vedettyä poskiposkea vasten. Lapsi sitä naureskeli koko loppupäivän. Illalla vielä mietti tuolle nukkumistavalle vaihtoehtoisia ratkaisuja eli esim. leuka otsaa vasten. sormi silmää vasten, varvas korvaa vasten jne. Ja hauskaa oli. Tietenkin. :)

Muuten..

Sitä vaan jotenkin.. jotenkin.. On ikään kuin jonkin kuplan sisällä. Leijuu omassa yksinäisyydessään. Lapsi tuon kuplan sentään rikkoo, mikään muu oikeastaan ei. Välillä kun tuntemukset noin yleisesti ovat aika synkät niin sitä on miettinyt, että kuuluuko se niin ollakin, mutta eräänä päivän satuin katsomaan ohjelman joissa oli eronneista perheistä ja nimenomaan äitien ajatuksia ja eipä ne oikeastaan omista ajatuksistani ja tunteistani tuntuneet eroavan. Että eipä tuotakaan enää oikeastaan murehdi sen enempiä. Luultavasti kaikkea vaan aikansa ja sillä tavalla.. Ja muutenkin sitä on jättäytynyt sellaiseen tiettyyn odotustilaan sen suhteen mitä tulee ja on monenkin asian suhteen. Päätin niin aiemmin. Sitten kun tuntuu toiselta toimin sitten sen mukaan, mahdollisesti jos niin käy. Yksi tuska kerrallaan. Ehkä se kuitenkin on helpompaa niin? Ehkä.