Sukupippalot meni ihan hyvin, vaikka vähän kai sitä oli vaatinut itseltään liikaa. Toisaalta ihan kivahan sitä on suunnitella kaikenlaista lapsen iloksi ja leivoskellakin. Huomenna olisi vielä kaverisynttäreiden vuoro ja sitten on nuo tältä vuodelta juhlittu. Toivottavasti nyt jää kivampi muisto kuin viime vuodesta. Vertasi niin kivuliaan oloisesti silloin edellisiin synttäreihinsä, jotka kyllä tuntuu muistavan vieläkin hyvin vaikka täytti silloin vasta kolme. Iso suku muuttui omaksi suvukseni, joka ei järin suuri ole. Muutosta muutenkin kovasti tietysti oli siinä muuttojen ja kaiken suhteen. Varmaan sekin vaikutti.

Exäkin tuli lastaan juhlistamaan illalla kun muut olivat menneet. Ihan ok, vaikka jotenkin oudolta tuntuukin samassa kämpässä olla muuta kuin hetken tyyliin eteisessä lapsen pukiessa itseään lähteäkseen mukaan. Se oli jotenkin outoa.. Kovin helppoa hänen kanssa on jutella ja olla, huumori osaltaan osuu yksiin jne. Kaipa se ehkä se raskainta eroissa onkin, se että kun ihmisissä on erilaisia puolia. Niitä huonoja ja hyviä, enkä minä usko, että lähtenyt kuitenkaan suhteesta olisin omaaloitteisesti vaikka vaikeaa olikin ollut ja osaltaan oli erilaisten loukkaavien juttujen jäljiltä. Jotenkin vaan odotin sitä, että lapsi kasvaa ja vastuun voi jakaa tasaisemmin tai jotain ja sitä kautta asiat parantuisivat. No.. Kuitenkin..  Ehkä hassuinta tänään oli kuitenkin se, että kehui niin leipomuksiani. Aiemminhan ei koskaan mikään kelvannut, eikä ollut sopivaa tai hyvää. Kaikki ruuat oli huonoja ja leipomukset epäonnistuneita/ei kelvanneet muuten tmv. Nyt kehuttiin kuinka olen aina ollut hyvä leipomaan. Öö.. Ahaa. Kiva tietää näin jälkikäteen! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan? :D

Lapsi illalla sitten itki taas isänsä perään. Itki sitä, että haluaisi, että olisimme aina yhdessä - me kaikki. Minua suretti. Koitin selittää, että joskus asiat vain menevät näin ja, ettei se missään nimessä liity häneen tai ole kenenkään vika. Jokatapauksessa hän on kummallekin vanhemmalleen rakas ja tulee aina olemaan. Tuo lohdutus tuntui rauhoittavan lasta. Iso asiahan tuo on, tiedänhän minä sen omastakin kokemuksesta ja olen kovin surullinen siitä, että lapseni joutuu tämän kokemaan. Elämä vaan joskus on sitä mitä on. *huokaus*

Mutta onneksi tuo kohtaus meni pian ohi ja lapsi oli taas oma iloinen itsensä. Ehkä se exän täällä olo ja yhteiset jutut yms nostivat nuo tunteet pintaan koska ei tuollaista surukohtausta ole ollut pitkiin aikoihin. No, nyt palattaneen taas normaaliin. Parempi kuitenkin varmasti näin kuin, että vihoissa olisimme. Emme me samaa mieltä asioista ole ja välillä tulee törmäyksiäkin, mutta onneksi kuitenkin suht hyvin tulemme toimeen kunhan ei rahasta puhuta. :D Onneksi kuitenkin maksaa ajallaan sen mitä on sovittu jne, joten eipä siitä tarvitsekaan puhua jatkuvasti ja tapaamisetkin on sujunneet suht hyvin ja täsmällisemmin vaan kokoajan. Ehkä sitä itsekin joskus voi antaa anteeksi ja unohtaa viimeisetkin kaunat. Joskushan se on vähän vaikeaa edelleen jossain asioissa. Pyrin kuitenkin pääsemään moisista eroon, enkä missään nimessä vaikeuta niiden takia lapsen suhdetta isäänsä. Tietenkään. Isä on hänelle toki ääreistärkeä ja lastani minä siinä vahingoittaisin ennenkaikkea. Sitä taas en missään nimessä tietenkään halua tehdä.

Vaikeaa olla aikuinen! :D Pitää ajatella toista enemmän kuin itseään. Helpompaa monesti olisi laittaa välit poikki, asettua poikkiteloin ja huutaa että EN HALUA! EN VIITSI! Mutta eihän niin voi tehdä, ei edes silloin kuin sydän on vereslihalla ja helponta olisi vain olla näkemättä ja kuulematta koko ihmisestä enää ikinäkoskaanmilloinkaan.

Tosin..

No..

Enhän minä muutenkaan ole järin hyvä tuossa välienkatkaisussa vaikka se ehkä joskus jossain ihmissuhteissa ehkä järkevintä ainakin jossain mielessä olisikin. Niin, että tiedä häntä sitten miten olisi ilman lasta. Ainakaan nyt ei tarvitsisi viikottain olla tekemisissä, ei vääntää rahasta, ei olla yhteistyössä ja kysellä mielipiteitä yms.

Joskus ihan huvittaa kun jotkut puhuvat etteivät uskalla mennä naimisiin kun se on niin sitovaa ja kuitenkin näillä ihmisillä usein on yhteisiä lapsia.. Hmn. Kumpikohan oikeasti on sitovampaa? :D Pieni vinkki: Älkää tehkö yhteisiä lapsia jos tuntuu tuolta sillä eron tullessa siinä sitä sitten vasta kiinni toisessa onkin. Eroaminen kun on helppo juttu tuohon verraten..