Ulkona on juuri sellainen ilma jolloin itselle aina tulee vastustamaton halu lähteä ulos pitkälle päämäärättömälle kävelylle. Sellainen tietty pieni aavistus myrskyä ilmassa aistittavissa.. Muutenkin levoton olo ja tuo ilma vain lisää sitä. Olen vähän sellainen juureton ihminen, jos sen niin voi ilmaista. En oikein osaa kuvata asiaa muutenkaan. Kova tarve uusiin asioihin, kulkemiseen, vapaana olemiseen. Vähän sellainen henkinen Nuuskamuikkunen oikeastaan kai. Kyllähän sitä on mukautunut arjen vaatimuksiin. Kantaa vastuunsa - tietenkin. Toisinaan se vanha tietty vapauden kaipuu vain pulppuaa hetkeksi pintaan. Mutta.. Onhan sitä nykyisinkin toisinaan aikaa ja mahdollisuuksia elää vain itselle. Tehdä siten kuin itsestä tuntuu ja se on ollutkin äärimmäisen vapauttavaa. Se olisi niin kovin tärkeää saada olla oma itsensä. Edes joskus.

On ollut sateinen päivä. Touhua ja meininkiä on taas ollut. Sateessakin on saanut rämpiä lapsen kanssa. Ja hänellä oli hauskaa. :) Mikäs siinä kesäsateessa ollessa. Huomenna olisi taas maanantai. Asioita pitäisi saada hoidetuksi ja tehdyksi. Tulostin korjatuksi ja vaikka mitä. Lapsen jutuista puhumattakaan. Lisäksi olisi pohdittavaa. Taidan siirtää sen aikaan jolloin saan pohtia asioita ihan itsekseni..

Juhannuskin tulossa. Kaipa sitä sitten menee katselemaan lapsuuden kotiaan viimeisiä kertoja. Ehkä. Jotenkaan ei hotsittaisi sekään. Paikka on toisaalta kiva ja rakaskin kai jollain tasolla. Toisaalta se ahdistaa ja tuo mieleen raskaita muistoja. Kaipa sitä silti tulee sielä käväistyä, ja muuten sitten esim. käytyä tässä lähellä juhannuksen lastentapahtumassa yms. Lapsiperhetouhua, siis. Lupauduin siirtämään juhannuksen isäviikonlopun eteenpäin kun ex niin halusi. Tai, oikeastaan pohdin vasta asiaa kun toinen otti sen jo päätetyksi. Kommunikaatiomme toimii siis hyvin ja joskus ei ollenkaan.. ;) Mutta väliäkös tuolla. Juhannuksen vietto oikein muutenkaan hotsita ja yksin minä kuitenkin olisin ollut. Kivampi näin.