Syksyinen päivä tänään.

Outokin omalla tavallaan..

Lapsen kanssa käytiin päiväkodissa tutustumassa. Näytti hän ihan sujahtavan joukkoon kiitettävästi. :) Jatkossa sitten näkee miten menee. Toivottavasti hyvin. :)

En sitten tiedä millaisen kuvan itsestämme annettiin. Lapsi kun sai kiitettävän raivarin kun lähdimme ulos.  Niin siinä aina käy kun pitäisi tehdä hyvä vaikutus. ;) No, eiköhän nuo tunteet tuosta tasaannu kun saa sielä olla enemmän. Nyt vaan niin ihastui kavereihin, ettei olisi millään halunnut lähteä pois. Hassu lapsi.

Mitäs muuta? En tiedä. Jotenkin orpo olo tulee ajatuksesta, että olisi sielä nyt sitten joka arkipäivä kuten suosittelivat. Mitä ihmettä minä teen aamun ja aamupäivän sitten niinkuin? Pyörittelen peukaloitani? Miten sitä osaa olla ilman muksua? En minä halua! Mutta eipä kai tässä voi vain itseään ajatella. Lapsi selvästi kaipaa jo tuollaista ryhmää monellakin tavalla. Kokopäiväinen hän ei tokikaan olisi, mutta silti tuntuu itsestä jotenkin hurjalta. Tiedä häntä. Syyllinenkin olo. Jotenkin kummalla tavalla kun eihän sitä ole työelämässä. Sinänsä siis voisi hoitaa vielä kotona. Hän ei vaan oikein ole enää tyytyväinen näin. Ja kaipaa selvästi joihinkin asioihin nyt sitä porukaa, kavereita ja ryhmäytymistä.

*huoh*

Joku tulee vielä avautumaan siitä kuinka sitä vaan kotona maataan eikä itse edes lastaan hoideta, niin vähintään näytän pyllyä moiselle. Jos en ihan keskisormeakin!

PRK.

:D

Ei.. Ottaa vaan jotenkin hassulla tavalla aika koville hoitoon vieminen. Ottaa vaikka olen siihen saanut ammatti-ihmisten suosituksen ja itsekin näen ettei lapsi enää kotihoidossa saa kaikkea mitä tarvitsisi. Ei, vaikka päälläni seisoisin.

Kaipa se tästä. Täytyy kyllä sanoa, että jos lapsi ei viihdy ja tulee ongelmia niin hoidon jatkamiseen ei kyllä kauhean isoa intoa ole. Päätinkin, että tehdään nyt sitten niin kuin on suositeltu ja katsellaan miten jatkossa sitten. Ihan lapsen mukaan. Ärsyttävää vaan kun niitä neuvojia on niin kovin moneen eri junaan. Toiset sanoo näin ja toiset noin ja kolmannet ihan jotain muuta ja kaikki vielä alleviivaavat miten ovat ammattilaisia ja vuosia olleet alalla. AAARGH. :D

Mutta totuus on kyllä se, että lapsen vuoksi tähän nyt lähden. Ihan itse näen että kaipaa ja hyötyisi paljon nyt muiden ikäistensä seurasta. Säännöllisestä seurasta ja ryhmässä olemisesta. Kun tuon näen, niin loppujen lopuksi aika sama mitä nuo ihmisetkään sanovat. Pitänee vain uskoa siihen mitä näkee ja mitä kokee oikeaksi. Eipä kai tässä muutakaan voi (ja vähän tietenkin kuulla niitä oikeita ammattilaisiakin.. ;) ).

Huoh..

Minä varmaan vaan taas mietin kaikkea ihan liikaa. Luultavasti. :D