Ollut yhtä taistelua tämä päivä lapsen kanssa. Illalla halusi isän luo. On kuulemma kivampi kaikkineen.

Kun sain lapsen nukkumaan itkin. Tuntui niin pahalta. Iski kauhea menettämisen pelkokin päälle, vaikka ymmärrän kyllä ettei lapsi ihan välttämättä tarkoita noin kuitenkaan. On isiä ikävä ja tokihan sielä on hauskaa ollut ja erilaista. Täällä minun luona arki ja arjen tekemiset ja menot. Kiukuttelee kaikessa arjen tekemisessä ja kun sitten viimein on minun pakko pitää sanani on vihainen kun olen kuulemma tuhma. Muttei siitä mitään tule että saa kaiken tehdä mitä mieleen pälkähtää.

*huoh*

Kaipa se siitä. Tekee vain niin pahaa. Tuntuu kuin sydäntä revittäisiin irti.