Lapsi ollut tosi surkeana tänään. Se vetää aina omankin mielen apeaksi. Mutta, eiköhän tämä tästä. Taitaa kipeäksi olla ehkä tulossa. Pitänee seurata.

Kun sitä voisi tukea ja auttaa häntä enemmän. On jotenkin taustalla aina sellainen tietty syyllisyys erosta, vaikka en minä kyllä ihan rehellisesti enempää olisi voinut yrittää tuon suhteen eteen enää. En tarkoita etteikö minussakin vikoja olisi, mutta yritin parhaani ja joustin ja tuin ja koitin ymmärtää ja olisin ollut valmis hakemaan apuakin. Ei kai sitä enempää yksi ihminen olisi edes voinut tehdä yksinään?

Ja loppujen lopuksi.

Enpä tiedä..

Ei kai sitä nytkään voi tehdä kuin sen vaillinaisen parhaansa ja toivoa parasta.. Niinhän tuo taitanee mennä. Valitettavasti.

Mitäs muuta?

En oikein tiedä.. Sellaista tavallista kai. Mitä nyt tajusin lainapuhelimenkin olevan rikki. Lievästi, mutta kuitenkin. Mahtia. :D

Mitäs muuta sitten?

Eikä ole vielä kuulunut sukunimikuviostakaan mitään.. Olen jo aivan valmistautunut siihen, että negatiivinen vastaus sieltä silmille lätsähtää. Ikävä kyllä. Kun edes tuon saisi lävitse!

Mutta, tiedäppä häntä sitten..


Ja unissa sitä vaan harhailee kummallisissa maisemissa jonkun vaaleatukkaisen urhon kanssa. Kuka lie.. :D Kovasti sitä olen rakastuneen oloinen, mutta mies vaan puhuu jostain jääkaapin ostamisesta. Kuulostaa just mun elämältä..

Hih.