Kaupassa hypistelin lastenvaatteita alennusrekin luona. Viereen ilmestyi joku, joka henkäisi syvään ja lähes rääkäisi korvaan lempinimeni vuosien takaa. Säikähdin jumalattomasti! :D Oli ihminen, jota en ollut nähnyt vuosikausiin. Kuulemma ilmeestäni tunnisti. On se hyvä, että vaikka muuten rupsahtaakin, niin ilmeet vissiin pysyvät kuitenkin ennallaan. :D
Olihan sitä häntäkin kiva nähdä, mutta kun kutsui kahville niin ei oikein innostanut. Ilmaisin että on kova kiire, vaikkei oikeasti edes ollut. Hätävalhe/jonkinsortin möläytys. En edes tiedä miksi toimin niin. Olen huomannut, että nykyisin sitä toisinaan toimii noin. Joko sitä on hiljaa, möläyttelee jotain täyisn idioottimaista tai/ja karkaa paikalta. Kaipa tuo tilannekin tuli aika yllättäen.. Puhelinnumeroita vaihdoimme kuitenkin. Ehkä sitä joskus saa itsensä soittelemaan. Uskoisin niin. :)
Kuuntelen CMX:ää. Pitkästä aikaa. Kohta pitää hakea lapsikin hoidosta. Hetki vielä itselle. Ihan vain itselle. Itsekkäästi. :) Sitä jaksaa sitten taas paremmin. Musiikki on ystävä. Ystävä, joka purkaa tunteita. Helpottaa oloa salaperäisesti. Ja aina, aina löytyy sopivaa musiikkia. Jokaisen olotilaan.
Mutta nyt..
Jatkamaan päivää..
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.