Lapsi nukahti taas sänkyyni. En henno kieltääkään kun niin kovasti siihen taas halusi. Ehkäpä tuokin aikanaan menee ohi kun on osannut kuitenkin jo nukahtaa omaankin sänkyyn aikoja sitten. Tuntuu, että läheisyyttä kaipaa nyt muutenkin enemmän tapahtuneen takia. Kaipa tuo aikanaan tasaantuu taas. Uskoisin. :)

Olemme löytäneet kivan iltasatukirjan. Vaahteramäen Eemelin kootut metkut ovat nyt noin puolessä välissä. Kuuntelisi vaikka kuinka pitkiä pätkiä tuosta. Taitaa eläytyä siihen pieneen touhukkaaseen pellavapäiseen Eemeli-poikaan. Ulkoisestikin kun on melkoisen hyvä kopio tuosta kuvaillusta Eemelistä. Totesikin heti, että hän on kuin Eemeli. Oli hetken hiljaa ja totesi ettei hän IHAN yhtä paljon kuitenkaan metkuile.. Ehkä. Ja nauroi päälle.  :D

Tänään oli sitten vihdoin se Kelapäivä oikein sitten pitemmän kaavan mukaan kuten yleensä tuntuu heidän kanssaan käyvän kun asioita muutellaan. Kävi kyllä aikalailla jaksamisen päälle kun tuntui niin vaikealta taas se heidän kanssa vääntäminen. Asiallista palvelua kyllä tiskillä sain ja apuakin, mutta kun alunperinkin oli asiat taas sotkettu, paperit hävitetty jne. *huokaus* Tiedä sitten.. Huomenna pitäisi elareista mennä sopimaan ja sovitut Kelahommat eivät olekaan nyt sitten voimassa.. Eikä aikaakaan saanut enää peruttua tietenkään. Kiva kun mikään ei sitten ollutkaan reilassa kuten piti ja tietty päivän varoajalla piti tämäkin saattaa tiedoksi.. :(

Hmph.

No, kaipa ne asiat siitä taas sutjaantuvat. Luulisi.

Kaunis syksyinen päivä tänään kyllä oli vaikka satelikin. Jotenkin tykkään syksystä vuodenaikana kovasti. Ehkä eniten jos pitäisi valita. Tiedä sitten miksi. No, joo. Ehkä loppukesäkin on aika lähellä sitä mistä pidän. Talvesta en pidä lainkaan. Tai no.. Joulu on kyllä ihan jeesh ja ydin talvessa on jotain hienoa - sellaista synkän hienoa tunnelmaa. Kevät on suht plaah tunnelmaltaan ja kesä on useimmiten liian kirkas ja kuuma makuuni. Mitäköhän tuokin kertoo minusta? Eivätkö kaikki pidä juuri keväästä ja kesästä? Iloitse valosta ja lämmösta tai siitä kun luonto herää? Minä pidän hämäryydestä, pimeästäkin. Valojakaan en mielellään käyttäisi oikeastaan. Kynttilänvalo on ihan jeesh, mutta sähkövalo.. Yöh. :D Kuumuus inhottaa ja auringon kirkkaus ärsyttää. Luonto on jeesh kun se tekee värikkäästi kuolemaa tai on täydessä horroksessa talvella pimeydessä ja kylmyydessä. Hmn. Kylläpäs minusta minusta herkän ja rakastavan kuvan ja erityisen elämää rakastavan. :D

..mutta taitaa tuo sama linja seurata monessa muussakin asiassa oikeastaan. Musiikissakin sama maku seuraa aika tarkkaan. Väreissäkin sama juttu oikeastaan jne loputtomiin. Ehkä ei siis mikään ihme, että lempibändikin on Viikate. Kun asiaa ajattelee. Sellaista samaa melankoliaa heijastavat sanoitukset kuin miltä taitaa mielenmaisemanikin näyttää. Vaikka onhan hyviä kappaleita toki muillakin.. Mutta nämä rakkautta, onnea, bilehile yms meininkiä heijasteleva musiikki ei vain iske. Siksi radiota en juuri kuuntelekaan. Iskee öklötys. Tulee mieleen jo kuolleen tätini melko osuva huokaisu joskus vuosia vuosia sitten kun radiosta kuului joku sydänverellä sanoitettu ja toki esitetty jollotus rakkaudesta ja kaipuusta ja se huokaisu oli: "Ei tuollaista jaksa kuunnella kyllä kukaan!". Ehkä olemmekin koko suku vähän omituisia? Siinä kun muut huokailee ihastuksesta me suljemme radion. :D

Hmn. Synkkää kansaa.