Aamu yhtä pimeää täynnä kuin iltakin. Ilta yhtä pimeä kuin yökin. Ja päivä... Masentavaa harmaata. Tätähän se on taas kuukausi kaupalla. Ennen kuin taas tulee kevät.. Ja kesä. Lapsi nirisi jo viikko sitten, että hän haluaa KESÄN. Tänne hetihetiNYT. Hän haluaa auringon! Hän haluaa pistää teepaidan ja shortsit! Niin.. Kukapa ei. :D Vaikka kyllä talvessakin puolensa ovat. Ainakin lapsen kannalta. :) Tämän muistuttelu tosin ei oikein tehonnut. Lapsi vain oli hetken hiljaa ja totesi sitten, että EIHÄN TUOLLA OLE LUNTAKAAN!!  Minua tuppasi naurattamaan. Hyi.. Kamala äiti. ;)

Lapsi tuolla taas kröhää. Mitään syytä moiselle ei ole löytynyt, joten pitänee vaan kuulemma seurata ja näinhän sitten toki teemme. Jälleen. Kuulemma keväällä voisi jotain tutkimuksia katsella jos ei helpota. Itseä pelottaa, että jos on astmaa tai jonkintyypin allergiaa tai jotain herkkyyttä niihin tmv. Mutta toisaalta.. Eipähän se murehtiminen näihin auta. Parhaansa voi tehdä, mutta se luonteeseeni kuuluva turha murehtiminen.. Ja pyh. Siitä ole mitään hyötyä tai iloa kellekään. Vähiten itselleni. Joten.. Koitan olla moista tekemättä. Parhaani mukaan. Ei se aina onnistu (huomaa eilinen blogikirjoitus.. :D), mutta onneksi ei ole kovin sysimustaa pohdintaa kuitenkaan. Sitä kestoa sentään on itseensä saanut jotenkin.. Sitä ettei romahda niistä ikävistäkään hetkistä. Jopa huumorillakin osaa ottaa ja se on hyvä se. :)

Pikkujoulut olisi tänään lapsen harrastusryhmässä. Piti kakku leipoa, mutta eipäs ollutkaan aineita. Kohta niitä jotain metsästämään. Miten tämä pieni ihminen aina sekoittaakin mantelilastut rouheeseen? Kun ei se ole sama.. EI EI EI EI! :D Ajattelin tehdä ananaskeikauskakun. Meillä kotikotona sellaisia tehtiin aina joskus lapsuudessani. Eli vuoan pohjalle ananasrenkaita, fariinisokeria ja sitä himskutin mantelirouhetta. Päälle tavallinen kakkutaikina ja uuniin tunniksi. Helppo, kivannäköinen ja ihan maukas kakku minusta. Ja sielä on varmasti ihan tarpeeksi nyyttärit kun ovatten niitä joulutorttuja, piparkakkuja ja kuivakakkuja. Uskoisin. Viime vuonna tein tosin nakkikääröjä vain, mutta nekin näyttivät maistuvan. Tietysti suolaiset herkut olisivat myös olleet hyvä vaihtoehto.. Mutta nyt mennään tällä kun on ananasrenkaita tullut jostain alennuksesta ostettua. Oli sellainen fiilis, että olisi halunnut jonkun paremmankin kakun tehdä, mutta ainekset alkavat äkkiä maksaa liikaa. Tuo on edullinen. Ja sekin on hyvä se.

Poikaseni tuli tähän äsken innokkaana. "Kävin kakalla ja pissalla. Tule kehumaan!" :D Jee. Kyllä hän on sen ansainnutkin. 3 vuorokautta ilman vahinkoa ja ilman vaippaa. Hieno juttu. Mahtavaa. Toisille se on kai helpompaa, mutta hänellä se vaatii keskittymistä vähän enemmän. Me ihmiset ollaan niin erilaisia. Lapsonen kun on osannut aakkoset alle 2 vuotiaasta. Osannut jo pitkän aikaa laskea useampaan sataan. Osaa laskutoimituksia, vähän haastavampiakin ja lukeakin helppoja sanoja. Opettelee kokoajan lukemaan paremmin (on nyt tosiaan 3 vuotias). Ja on jo pitkään ollut kiva pelikaveri tyyliin kimblessä yms aikalailla vanhempien peleissä. Osaa lauluja useamman kymmentä jne. Fyysinen kehitys onkin sitten ollut hänellä aina vähän hitaampaa. Kävelemäänkin oppi pari vuotiaana. Ja sama jatkunut kaikessa. Ja saman verran on kaikessa kehitystä tuettu. Ja yritetty. Kirjaimia ja numeroita yms ei ole koskaan tuputettu. Itse on ollut kiinnostunut ja kysellyt. Kuten kaikessa muussakin tuollaisessa oppimisessa. Liikkumista yms on sitten saanut enemmän keksiä keinoja joilla saisi innostumaan. Se on jännä ollut seurata lasten kehitystä kerhoissa yms missä ollaan käyty kun lapset voivat olla samanikäisinä niin kovin erilaisia ja on oppinut senkin, ettei noissa kehitysjutuissa ole mitään oikeaa ja väärää ihan niin tiukasti kuin monesti esitetään. Tai, että joku asia jota ei lapsi osaa kuten nyt keskimäärin ilmeisesti kuuluisi, niin olisi heti kiinni vanhemmista. Niinhän monesti ajatellaan. Lapsetkin ovat kuitenkin yksilöitä, siinä kuin me aikuisetkin. Eivät mitään tyhjiä aihioita, kuten joskus ajateltiin ja tuntuu että jotkut jopa ammatti-ihmisetkin ajattelisivat vieläkin ja se on tosi kurjaa. Varsinkin kun esikoisen kanssa sitä voi olla aika herkillä ja ottaa mokomat käyrät yms liian tosissaan. Toki niitä on hyvä seurata, mutta antaa kuitenkin tilaa sille yksilöllisyydelle.

Mutta, että tosiaan. Ehkä tämäkin ongelma tästä ratkeaa. Ainakin lapsi on todella innostunut tämänkin oppimaan ja sehän se tärkeintä on. ;)