Hmn.

Itseasiassa tuomittuani erään tulen nyt ajatelleeksi, etten ole itsekään viaton. Monessa asiassa olen hyvä mutta on heikko kohta jossa en sitä ole ollut. Olen ollut heikko. Tosin ehkä tekopyhästikin olen aina heikkoudelleni saanut oikeutuksen tavalla tai toisella, siis niin etten varsinaisesti ole toiminut väärin. Silti se tavallaan kyllä on ollut väärin.

Ja siksi. Tässä luettuani erään ihmisen tajunnanvirtaa tulen entistä voimakkaammin siihen tulokseen ettei minulle parisuhde sovi. Ehkä jos pääsen tuosta sokeasta pisteestä eroon - sitten. Mutta pääsenkö? Haluanko edes? Olen sitä kyllä yrittänyt, mutta.. Totuus taitaa olla se ettei minusta ole siihen ja nyt alkaa olla selvää etten haluakaan. Se kun on jotain sellaista jonka vetoa en oikein itsekään ymmärrä niin hyvässä kuin pahassakaan. Jotain sellaista jota ilman on vaikea olla. Sellaista sielujen kemiaa - siis omalta puoleltani.

Mutta ehkä minä nyt korvaan sen siinä, että lopulta saan kärsiä. Ja jäädä yksin. Jos se sitten olisi heikkoudestani sopiva hinta? Tiedä häntä. Mikä on heikkoudesta oikea hinta? Siitä, että rakastuu johonkuhun joka ei sinua halua. Eikä rakkaus kuole. Kaipaus ei kuole. Millään. Et näe ihmistä, niin kaipaus on hiljaisena taustalla. Jos näet ihastut taaas samoihin piirteisiin ja olet vaarassa rakastua. Rakastutkin jos et vetäydy kiireesti ja joskus se vaan ei onnistu ajoissa. Ja jos vetäydyt tai kokonaan pysyt kaukana olet silti kokenut sen tunteen ja se vaikuttaa kaikkeen. Tiedät, että kyseisenlainen ihminen on olemassa ja muuhun tyytyminen vaikka kuinka pitäisit ja tykkäisit noin muuten on vähempään tyytymistä. Tavallaan. En minä koskaan ole sitä noin selvästi ajatellut, en. Mutta, tässä kun asioita on miettynyt huomaa kyllä selvän kaavan..

Sehän on kauheaa ja väärin. Ketä tahansa kohtaan.Minä olen kamala. Hirveä. Enkä voi sille mitään. Kuten ei kai kukaan hirveä ihminen. Varmaankaan. Mutta, sille voin kuinka paljon teen tietoisesti muille pahaa. Tai no, ehkä tuo on hieman liian voimakkaasti sanottu, mutta silti.  Ei se oikein ole aloittaa uutta kun vanha vielä jomottaa taustalla. Totuus taitaa olla se, että näineen on ehkä paras etten yritäkään uusia suhteita. Ehkä on aika tehdä kuten sydän sanoo. Olla ja rakastaa. Katsoa kuinka kauas se kantaa. Jos vaikka nääntyisi omaan mahdottomuuteensa? Voisiko siihen auttaa edes se? Voisiko rakkauden ja ihastuksen tavallaan kuluttaa loppuun? Kai se mahdollista voisi olla. Jonain onnellisena päivänä huomaisi olevansa vapaa..

Se on kamalaa. Rakkaus. Se voi olla ihanaa, petollisen ihanaa. Mutta samalla se voi olla ilmestyskirjanpeto. Kaikkineen. Se voi tuhota kaiken, kuten eräs ystävä päivänä muutamana tässä sanoi. Hän oli kyllä oikeassa. Silti.. Vaikka tuossa olen asiaa miettinyt niin en minä osaisi olla ilman rakkautta. Ilman toivoa.. Edes pientä siitä että joskus saisi myös vastarakkautta ja parisuhteen ja.. Siis yleistä toivoa tuosta. Tuolle nykyisille tunteelle en sitä sitä enää osaa antaa.  Kun.. Joskus niin vaan käy.. Maailma on julma paikka. Joskus sitä rakastuu ja ihastuu yksin. Valitettavaa. Eipä siinä, hän on kuitenkin ihmiseksi erittäin hyvä tyyppi ja pitääkin minusta selvästi omalla tavallaan. Sekin on paljon. Ehkäpä sitä olisikin päässyt jo tunteista eroon jos olisi kusipää? ;) Toisaalta olen erittäin onnellinen siitä tuesta mitä häneltä saan eli siis olen onnellinen siitä ettei hän ole se kusipää. :)

Vaikka tiedä häntä..

Joskus käynyt mielessä sekin, että ehkä hyvä näin. Onko edes tervettä rakastaa niin lujasti ja kaikki nielevästi ketään kuin mitä minä teen? Ja ei, en kuvittele täydelliseksi. Tietyiltä osin ehkä jopa päinvastoin, omalta kannatani siis. Ehkä sitä juuri siksi on joskus miettinyt näinkin eli siis, että ehkä parempi näin. Näin ystävyys säilyy. Ei säilyisi jos tuli polttaisi pahasti. Hän loukkaisi esim. minua vakavasti. Siinä menisi kaikki. Sekin on totta. Ja samalla itsestä kuolisi jotakin. Mahdollisesti. Kun on helpompi kestää sellaiselta loukkaus johon ei luota ja jota ei rakasta yli kaiken kuin sellaiselta jota kohtaan näin tekee. Ja ei, en rehellisesti taida uskoa että ikinä riittäisin hänelle edes. Ihmiset ovat erilaisia, noissakin asioissa. Eikä ketään voi pakottaa toisenlaiseksi. Enkä minä sellaista haluaisikaan tehdä, edes yrittää. Senkin on toisaalta oppinut ettei itseäänkään saa yrittää muuttaa liiaksi kenenkään takia. Silloin voi huonosti. Tasapaino, se on tärkeää. Pitää kunnioittaa niin toista kuin itseäänkin. Ja tuntea rajansa ja hyväksyä ne toisen. Kun ei noissa asioissa ole oikeaa tai väärää. Muutenkin, monesti.. Niin. Monesti, asiat eivät ole selvästi valkeaa ja mustaa, vaan jotain siltä väliltä. Ja lisäksi kaikkeen vaikuttaa se ihmisen oma ajatusmaailma ja katsantotapa.

Semmoisia tänä yönä.

Ties vaikka helpottaisi saada tuo myökky ulos. :)

Ja ei, jos Sinä löysit tänne ja luit tekstin, niin.. Ei se ole pahalla. Todellakaan.