Ontto olo ollut kokopäivän, vaikka sinänsä päivässä itsessään ei ole ollut vikaa. Päinvastoin lapsen kanssa on ollut oikein mukava päivä. Sitä vain pitäisi itse päästä tietystä vanhasta toiveesta irti. Se vaan tuntuu olevan niin tuolla jossain syvällä, että eipä sitä katoamaan tunnu saavan. Ei, edes vaikka vuodet vierivät jatkuvasti eteenpäin hiljakseltaan. Ja, vaikka koskaan ei ole helppoa tuon asian suhteen ollutkaan. Vähänkin jos tulee merkkejä siitä, että ehkä asiat suttaantuisivatkin toivomallani tavalla.. Niin, toivo herää jostain syvältä. Eikä se mene pois tai laimene.

Pitäisi vaan uskoa, että pilvilinnat on pilvilinnoja ilmeisestikin. Minkäs sille kukaan mitään voi, ettei aina saa mitä haluaisi. Tekisi mieli tosin valittaa etten ole saanut mitään mitä olisin todella halunnut muttei se pidä paikkaansa. Isoin ja rakkain asia johon ei pitänyt olla mahdollisuuksia on oma lapsi. Hänestä olen hyvin kiitollinen. :) Ja paljon muustakin. Tietenkin. Ehkä se olisikin aivan liikaa että tuokin ihana asia toteutuisi edes pienesti. Ei pidä pyytää liikoja.

Pitäisi vaan keskittyä tähän hetkeen ja siihen mitä mitä on. Vaikkei haaaveille mitään kai voinekaan ja en tiedä tarvitseeko edes niille voida kunhan vain sellainen tietty realismi pysyy mukana tilanteessa. Enkä minä tuolle mitään voikaan. Kulkee vissiin mukana niin kauan kuin henki säilyy ja päässä edes joku tolkku. :)