Huomenna saan avaimet uuteen kotiin ja se hassua kyllä vähän jännittääkin. Minä nyt olen sellainen. Tressaakin kaikki, mutta eiköhän tämä tästä. Rahanmeno kai tressaa eniten kun ei sitä olisi oikein ns. hukattavaksi. Ei vaan täällä enää voinut asua, oikein millään. Että ei kai tässä mitään voi..

Plääh.

Inhoan muutoksia. Inhoan huolia. Inhoan sitä, että aina jotain jää hoitamatta. Kuitenkin. Inhoan. Inhoan. Inhoan. :D

Niskanikin venäytin tänään lapsen kanssa reuhatessa paljoa siedä päätä kääntää. Kivaa juuri ennen muuttoa vammauttaa itsensä. :D

KÄTEVÄÄ.

Jeps.

 

Mutta, noin muuten.. Kaikki raiteillaan. Taisi se synkkyyskausi mennä taas ohitse. Sitä kai jotenkin vaan käsittelee osissa tätä kaikkea. Pettymyksiä. Surua. Toisen ihmisen kaipuuta. Tiettyjen unelmien ja toiveiden kuolemaa. Vaikeiden tosiasioiden myöntämistä jne. Elämä kuitenkin voittaa. Uskoisin. Ja sitä oppii työntämään ihmiset kauemmas. Kaikki ihmiset. No, lapsi eri asia. Mutta noin muuten. Sitä pitää vain suhtautua eri tavalla jotta jaksaisi eteenpäin. Ja kyllähän minä jaksan. :)

Niin..

Kun nyt saisi sen uuden sukunimen. Tosiaan on pyydetyt lisäinformaatiot toimitettu perille, joten nyt ei voi sitten enää kuin toivoa. Kun nyt jossain edes nappaisi. Joku asia menisi sillä tavalla hyvin.

Niin..

Sitähän saa aina toivoa, eikös? ;)