Sadepisaroita, sadepisaroita..
Taivaalta sataa sadepisaroita..

 

Päivällä sentään oli hyvä ilma. Koko päivä kului iltaa lukuunottamatta ulkoillen. Illalla tulikin sitten taas tehtyä kotihommia ja toki leikittyä lapsen kanssa. Oli tänään siis paljon puuhaa. Lapsi väsyikin jo aika aikaisesta illasta ja sain tästä johtuen häneltä nuhteita. Hänellä kun on sellainen aikuisten kieltolista. Sääntöjä aikuisille tai siis kaipa ne lähinnä minulle ovatten. Uusi kohta listaan ilmestyi tänään: "Ei saa leikkiä lapsen kanssa liikaa ettei lapsi väsy ennen iltaa!". Tämä toki esitettiin minulle asiankuuluvan tuiman ilmeen kera etusormen heristelyä unohtamatta. Täytyypä jatkossa koittaa muistaa. ;)

Niin..

Mitäspäs muuta?

Jotenkin sitä on taas päässyt vauhtiin ja luottaa voimiinsa.

Lapsikin on taas oma itsensä. Reipas, iloinen, kovin aktiivinen, vilkas, kekseliäs ja touhukas. On nyt innostunut opettelemaan viisarikellon tulkitsemista. Löysi taas muutenkin oma-aloitteellisuutensa jostain kiven kolosta. En tiedä miksi se aina katoaa isäviikonloppujen aikana. Ykskaks nelivuotias ei osaa riisua, ei pukea, ei syödä jne.  Homma menee aina samalla tavalla eli hän ei tahdo tehdä yhtään mitään ja äidin pitää tuputtaa näitä asioita ja sitten riidellään ja lopuksi hän tekee asiat ollen nyreissään. Minä kannustan ja kas.. Pari päivää menee, niin kaikki on entisellään taas ja nyreyskin on tiessään. Onneksi. Ja vaikka välillä tuntuukin pahalta pakottaa, niin loppujen lopuksi se onnellisuus itsetekemisestä on kuitenkin sielä pohjalla. Ilmeisestikin. Antaahan se itsevarmuutta osata itse. Ja vapauttahan se tietty osaaminen ja yhteistyössä toimiminen antaa ihan luontaisesti. Sitä voi käydä kivoissa pakoissa, tehdä yhdessä kaikkea mukavaa kun yhteispelin säännöt ovat selvät. Päälle vielä kehuja niin johan se on kivaakin! ;)

...Vaan on se välillä aika rankkaa ne maagiset vähintään kaksi-kolme päivää saada taas yhteyspelaamaan lapsen kanssa. Sitä kai aina ne samat tunteet läpi sen suhteen kuinka onkaan epäonnistunut kaikessa. Ja on aina niin huolissaan lapsesta. Tietenkin. Ehkä sitä kuitenkin pikku hiljaa oppii tuohonkin. Ymmärtää, että tuo tavallaan kuuluu asiaan ja kaipa lapsikin jossain vaiheessa moisesta eroon pääsee. Aikanaan.

Senteced soi kuulokkeissa taas. Jotenkin oli sen tarvis. Lapsi innollaan kuunnellut lasten renkutuksia tuossa illalla ja alkoi tulla jo korvista ulos ne. Pakko myöntää. :D No, onneksi sitä voi näin yöstä hetken kuunnella omaa musiikkia, vaikka nyt sitä jo pitää kyllä mennä nukkumaankin. Kello on paljon paljon paljon paljon ja huomenna on herättävä aikaisin aikaisin aikaisin aikaisin.

Kuinkas muutenkaan?

Ja, niin..

Odotan kuin kuuta nousevaa sitä, että näen erään tärkeän ystäväni taas pitkästä aikaa! On tuohon vielä aikaa, mutta silti.. Vaikka, voihan tässä vielä paljon mennä pieleen jne. Eikä olisi edes ensimmäinen kerta. (Huomatkaan suorastaan ylitsepursuava optimistisuuteni! ;) )