Aika etenee omalla vääjäämättömällä tavallaan. Nykyään välillä varsin nopeastikin ja hyvä niin, sillä asioita mietittyäni lopulta olen siitä omalla tavallaan kiitollinenkin. Olen päätynyt siihen, että tiettyjen juttujen miettimisestä ei seuraa mitään hyvää. Ei vanhojen kaivelu, eikä sitten nämä nykyisetkään tietyt ongelmat esim. parisuhteessa. En usko, että kumpikaan tekee onnelliseksi. Olen päätynyt siihen, että annan elämän edetä omalla painollaan. En ehkä ole onnellinen kaikilta osin, mutta onko sellaista onnea sitten olemassakaan? Ehkä vihjauksia moisesta voisi olla, mutta todellisuus on aina ollut muuta. Sitten kuitenkin ja vähän uskon, että näin tilanne pysyykin.

Ja tosiaan se menneiden kaivelu.. Se nyt vaan on niin.. Turhaa ja hedelmätöntä . Ei mennyttä voi kuitenkaan muuttaa. Katkeruuden nujertamiseksi teen parhaani. Luulen, että tiettyjen asioiden suhteen tuo voi olla erittäinkin vaikeaa. Mutta pohjimmiltaan en usko, että katkeruuskaan tekisi lopulta muuta kuin itselleni vahinkoa. Ja varmast jälkensä jättää tiettyihin ihmissuhteisiin. On asioita, salaisuuksia, jotka eivät voi olla vaikuttamatta isosti. Ikävä kyllä.

..mutta voiko se olla vaikuttamatta kun saa aikuisena kuulla, että oma vanhempi ei olekaan sinun vanhempasi? En tiedä. Omat pasmat tuo ainakin sekoitti, kuten muutkin samalla esiin tulleet salaisuudet. Vaikka kyllähän tuo vähän huvittaakin. Jotenkin. Ei ihme, että sitä on ihmetellyt että mikä ihmeen vaihdokas sitä oikein on.. Joo o.