Ilta. Kuuntelen musiikkia kuulokkeet korvillani hiljaisessa kodissani. Lapsi nukkuu ja ehkäpä minunkin pitäisi. Niin, varmaankin pitäisi. Ehkä myöhemmin. Mahdollisesti, ellei jopa todennäköisesti.. ;)

Edessä on taas uusi viikko. Muutama asia joita olen vain siirtänyt ja siirtänyt pitäisi hoitaa ensiviikolla asap. En oikein tiedä miksi on niin vaikea saada aikaiseksi joskus joitain asioita? Jotain saamattomuutta kai sitten vain. Välillä sen huomaa ettei vaan tahtoisi saada joitain juttuja millään tehdyksi. Aivan älytöntä. Oikeastaan. Jotkut asiat vaan ovat sellaisia, että tuntuvat jäävän tekemättä ja jos näin käy niin tuntuu olevan aivan tuskaa saada näitä asioita tehtyä tyyliin sitten ikinäkoskaanmilloinkaan. Äh. Ei auta, pakko ottaa itseään niskasta kiinni ja pistää toimeksi. Kukapa muukaan sen tekisi, jos en minä itse?  Eipä kukaan. Veikkaan ja oletan.

Mitäs muuta?

Olen etsiskellyt töitä edelleen kuten jo aika pitkään oikeastaan. Pari päivää sitten lävähti taas mahdollisuus auki, mutta piti kieltäytyä. Harmittanut tosi kovasti, mutta ei ole mitään syytä muuttaa niin kauas paikkaan jossa ei sitten olisi kuin tuo työ oikeastaan. Kaukaisia haaveita ei lasketa, kuin siinä mielessä, että sitä todennäköisesti surisi vain omaa pöljyyttään lisää. Ihan turhaa lisätä noita murheita ja kyllä tuo lähellä oleva tukiverkko vaan on tärkeä. Eikä se lasta kohtaankaan oikein olisi viedä kovin kauas isästä, isästä joka on nyt kuitenkin ryhdistäytynyt sen verran että on lisännytkin vähän näkemisiä ja sovitut on aika hyvin pitäneetkin. Ei se olisi oikein. Ei siis voine kuin huokaista ja toivoa, että jotain oikeaa löytyisi näiltä tanhuvilta. Parempi varmaankin niin. Moneltakin kannalta, vaikka surettaakin vähän.

..Mutta ehkäpä sitä jossain vaiheessa löytyy se paikka itsellekin. Ehkä. Kovin vaikeaksi tuo on tehty jos haluaisi itsekin tehdä jotain toimentulonsa eteen vaikka ei täysin työkykyinen olekaan. Toisaalta ymmärtäähän sen, että työnantajatkin terveen työntekijän haluaa ensisijaisesti. Eipä sillä.