Taas yksi päivä kääntynyt iltaan. Siihenhän se flunssa taas meni, että jälkitauteja tuli. Kävin lääkärissä tänään. Toivottavasti lääkkeet purevat tuohon ikävään kurkkukipuun, korvatulehdukseen ja muuhun pian. Pitäisi taas kuitenkin jaksaa ensiviikko tavallista tahtia. Mieskin muuttaa ensiviikolla vihdoin uuteen ihan omaan kotiinsa. On sitä mainostettukin tässä. Minun on sitten kiva jäädä tähän vihamielisten naapureiden keskelle syrjään asustelemaan ilman autoa lapsemme kanssa. Jes.

No, onpahan tilaa. Jos ei muuta.

Kai tämä tästä. Tunteet on vähän kummalliset. Välillä olen tosi kiukkuinen, välillä taas se oma itseni. Se, joka ymmärtää kaiken ja koittaa auttaa kaikkia. Ärsyttää joskus olla minä. Kun mitä sillä kiltteydellä saa? Vaikka, oikeasti. No, en minä toisenkaanlainen haluaisi olla (kuin joskus ehkä ihan joskus hetken :) ). Tiedä häntä.. Ehkä toisaalta päätös on meille kaikille hyväksi? Kukapa tulevaisuudesta tietää.

Sain muuten viimeviikolla tehtyä asian, joka on pitänyt tehdä jo vuosia. Hakea uutta nimeä. Sukunimeä. Jotenkin on myöhemmin kauhistuttanut. Ollut olo, että turhaan hain ja hukkaan menee sekin raha jajaja.. Nimen kyllä haluaisin, mutta pelkään kai sitä pettymystä jos en sitä vuosia haluamaani nimeä saakaan. No.. Ei kai mitään saa jos ei yritäkään ja se taas merkitsee riskien ottamista joskus.

Niimpä kai se vain on.

Ja voinhan minä sitten ottaa vaikka virallisen isäni nimen jos tuo nyt ei onnistu tai hakea toista nimeä tai jotain. Tämän nykyisen nimen jokatapauksessa haluan pois. Isäpuoleni nimi, joka muistuttaa vain ikävistä asioista. Jotenkin sitä on kuitenkin miettinyt, että menen kuitenkin naimisiin ja nimi vaihtuu siinä sitten. Turha vaihtaa.. Mutta, kun ei tunnu menevän niin. :) Ja pohdin sitäkin, että miksi minä tuohon mitään naimisiinmenoa tarvitsisinkaan? :)

Joskus sitä on otettava vastuu asioiden tapahtumisesta ihan itse. Jos jotain haluaa. Vissiin.