Rouskuttelen banaanilastuja ja koitan nauttia rauhallisesta hetkestä. Pitäisi mennä nukkumaan, mutta ei siinä nukahtamisesta tähän aikaan mitään nykyisellään tule. Mutta kaikki aikanaan. Kunhan elämä tästä tasoittuu, niin nukahtaminenkin palautuu normaaliksi.

Tänään oli ok päivä. Näin aamulla kavereitakin mikä oli tosi mukavaa. Varsinkin kun en kumpaakaan ollut nähnyt vuosiin. Oli mukavaa, mutta jotenkin outoa myös. Itsellä on elämä ,mennyt sitten kuitenkin peruspiirteittäin aika peruspolkuja verrattuna heihin. Sellaisen yhteisen puhuttavan keksiminen tuntui aluksi hankalalta, mutta kyllä se siitä sitten taas alkoi luontumaan. Toinen kavereista tuntui vähän unohtaneen kielenkin eri puolella maailmaa reissatessaan. Ykskaks heitti aina välillä englantia huomaamattaan ja ihmetteli mitä muut nauravat. :) Mutta kai siinä niin käy kun ei suomea juuri käytä. Ei ole kuulemma enää vuosiin ajatellut suomeksi vaan joutuu aina kääntämään mitä on sanomassa kun suomea puhuu. Aika jännää sinänsä kun on kuitenkin suomea puhunut arkikielenään yli parikymppiseksikin asti eikä olekaan kuin kolmevitonen tällä haavaa. Kaipa tuo sitten käy äkkiä?

Tuli mieleen kuinka erilaisia elämäntilanteita sitä voikaan olla suurinpiirtein samanikäisilläkin ihmisillä. Se oli ihan virkistävää jutella ihan eri juttuja kuin noin arjessa tulee juteltua tai edes ajateltua normaalisti, Sain kutsun tulla käymäänkin. Voi olla, ettei ihan heti ole varaakaan. :) Mutta kivaahan se on kun kutsutaan. Muutenkin tosiaan oli mukavaa.

Muuten päivä meni omaa tasaista suht vakiintunutta rytmiään. Lapsikin alkaa satunnaisia raivareita lukuunottamatta mukautua ja rauhoittua. On oikeinkin kivaa seuraa suurimman osan aikaa. Ollaan koitettu puhua tunteista ja siitä, että niiden näyttäminen on ok - mutta myös siitä että miten niitä olisi hyvä suunnata. Ollaan puhuttu ikävästä ja muutenkin aiheeseen ja tilanteeseenkin sopivista asioista. Suht lyhkäisiä nuo keskustelut ovat olleet, mutta selvästi ovat tuntuneet häntä rauhoittavan. Lisäksi syliä olen tarjonnut ja koittanut vaan olla rauhallinen vaikka taivas putoaisi. Mitäpä se auttaisi jos minäkin alkaisin huutamaan ja mesoamaan? Ei niin mitään. Päinvastoin.

Siivottiin akvaario yhdessä. Hävetti jo se millaiseksi oli päässyt tässä kaikessa touhussa ja melskeessä. Vähän oli rehahtanut nopeasti kasvavat kasvit - joo. Nyt on taas järjestyksessä sekin. Itsellekin tuli siitä parempi mieli. Eipä tuo akvaario kauheasti vaadi, mutta kyllä aina ajoittain kaipaa isomman siistimisen ja laittamisen kuin perussiivon. Mietin uudenkin purkin ostamista taas kun tuo vanha on aika ruma, mutta sekin nielisi kyllä sitä rahaa mitä ei ole - eikä tulevasta tilastakaan osaa sanoa. Harmi kyllä. Ikävää jos joutuu kokonaan luopumaan ja vähän sitä pelkään jos tästä joudun lähtemään kovinkin pienenpään. Pakastimesta en mielellään luovu kun on niin kätevä ja akvaarion kannalta on niin paljon siitäkin kiinni onko asunnossa edes sopivaa paikkaa koko hökötykselle kun ei sitä voi mihin tahansa ikkunalaudalle asettaakaan.

Harmi.

Ehkä sitten joskus. Sinne omaan kotiin. Jos sellainen tulee joskus olemaan. Nykyiseltään kuulostaa aika utopisteselta ajatukselta. Kuten moni muukin.

*huokaus*

Onneksi on iloisiakin uutisia. Siskon bändi menestyy kokoajan paremmin. :) Tosi kiva juttu. On sellainen hänen ja näiden muidenkin bändin tyyppien unelma. Ei ole tuokaan tie helppo! On kyllä tosi kiva päästä joskus katsomaan keikkaa kun tästä vaan pääsen. Jotenkin jännääkin nähdä sisko tuollaisessa roolissa. Vaikka taitaa olla aika vaikea katsoa häntä vieraan silmin. :)