Poika isällään.

Kävin harvinaisella iltakävelyllä ja nautin. Oli ihanaa olla itsekseen ja nauttia pimeydestä. Yksinäisyydestä. Omasta rauhasta. Se on nykyään harvinaista herkkua, mutta sitä arvokkaampaa. Tai, eipä kai se mikään ihme ole. Sellaiset asiathan aina nostavat arvoa jotka ovat harvinaisuuksia tavalla tai toisella. :)

Ex kertoi kuinka häntä tressaa vastuu pojastamme ja minun on niin kovin vaikea ymmärtää. 2 vkl kuukaudessa kun tuntuu niin vähältä siihen nähden mitä itsellä on. Mutta koitan ymmärtää. Kuten minä aina yritän. Mutta, silti koitan pitää puoleni. Ja lapsemme puolta myös, tietenkin. Se vain on välillä se vaikea asia. Onko lasta kohtaan oikein vaatia tapaamisia, pitää huolta siitä että pysyvät edes minimissä? Eikä exäkään tunnu olevan loppujen lopuksi tähän mitenkään vastentahtoinen. On vain jokin ongelma jota en ymmärrä. En, vaikka yrittäisin. En ole koskaan ymmärtänyt, mutta olen kyllä yrittänyt parhaani.. Mutta.. Ehkä aiemmin yritin liikaakin? Tein mahdolliseksi pakoilun selkäni taakse? Mahdollisesti. Tarkoittaessaan hyvää voikin tehdä pahaa. Ainakin tavallaan.

Njoo..

Tapojeni vastaisesti olen juonut vähäsen valkoviiniä. Tiedä sitten havaitseeko jutuista vaiko ei. :D Mutta, sain hankituksi taas keräilemiäni kissaviinipulloja värejä joita ei vielä ollut ja tuli sitten yhden pullon sisältöä maistettuakin. Olen noita pulloja kerännyt harvakseltaan aina kun on uusia värejä silmiin osunut nyt jo useamman vuoden. Ei pulloja vielä montaa ole, kymmenisen kappaletta. Enkä tiedä onko tuota kokoelmaa oikeastaan tuon isommaksi tarkoitus kasvattaakaan. En tiedä. Joskus vain ihastuin noihin pulloihin ja eivätpä ne edelleenkään silmissäni vastenmielisiä ole vaikken pulloja muuten keräilekään. :)

Kutsuttiin huomenna illanviettoon mutten tiedä oikein jaksanko mennä. Tai mitä muutenkaan tekisi. Voisi mennä toki vaateostoksille kun on lahjakorttejakin kertynyt ja ehkä illalla sinne illanviettoonkin. Tai sitten nukun kotona. Jotenkin sitä on aina isiviikonlopun koittaessa niin kovin väsynytkin. Haluaa olla vain yksin tai korkeintaan rajoitetussa seurassa pienemmässä porukassa. Muutenkin sitä on nykyään lähinnä jotenkin sosiaalisten tilanteiden pelkoinen. Ehkä se on eniten sitä, että kun ei ole tottunutkaan käymään missään. Uskoisin. Ja toisaalta.. Jotenkin sitä on oppinut pelkäämäänkin sellaista vieraampaa seuraa. Se kun menee aina siihen, että mitä teet työksesi ja mitä elämääsi kuuluu-uteluksi. Silloin kun kyse on siitä, että on nuori eläkeläinen ja elämäntilanne on tämä mikä on, niin nuo kysymykset ei varsinaisesti tunnu kivoilta. Ja jo yksin tuo eläkkeellä olo vaikuttaa 99% utelijoista niin, että ennakkoluulot heräävät ja hiljennytään täysin. Välttelykään ei niin kovin harvinaista ole. Olen niin kovin tylsistynyt ja turhautunut tuohon! Ja kiertelyynkin olen niin väsynyt! Vaikka typeräähän sitä on tuon takia toisia ihmisiä vältellä. Ymmärränhän minä sen. Jotenkin vain.. Se on se helppo ratkaisu. Kuten muutenkin ihmissuhteissa. Sitä välttyy ikäviltä kokemuksilta kun on vaan yksin. Tosin.. Välttyy siinä samalla positiivisiltakin kontakteilta uusiin ihmisiin. Harmi kyllä..

Mutta, ehkä tämä tästä. Ajallaan. :)

Nyt ehkä lukemaan törsäämääni pokkaria ja nauttimaan lopusta viinistä. Ja ehkä unelmoimaan siitä päivästä kun sitä uskaltaa olla rohkea. Tosin noin niinkuin syvimmiltään en enää oikein tiedä kannattaako se. Kannattaako? En tiedä. Ihmissuhteiden kannalta ainakaan.