Typerä fiilis taas vaan kaikesta. *huokaus*

Sitä on oikeasti aika säännöllisesti erästä ihmistä kohtaan kohtuullisen pöljä. Ja jokaikisen kerran vastauksena saa vähän vastaavan fiiliksen kuin jos lyötäisiin niljakkaalla kalalla päin naamataulua.

Omaa vikaa se on. Mitäs muutakaan? Tuntuu vain kurjalta kun jokaikinen kerta saa tuntea itsensä kohtuullisen pöljäksi kaikessa avoimuudessaan ja välittämisessään.

Toisaalta, sitä samaa se on aina ollut. Eikä vähennä välittämistäni sinällään. Tuo vaan jotenkin hupsun määrittelemättömän surullisen olon joksikin aikaa. En minä aina edes tiedä mistä se tunne kumpuaa. Ainakaan täysin.

Kaipa se sitten on vaan elämää. Lunastamattomia lausumattomia lupauksia ja tiettyjä tekoja. Sellaisia joita haluaisi kuulla tai kokea vaikka niillä ei olisi edes totuuspohjaa. ( Ja varsinkin niin, että olisi. ) Aika naurettavaa omalla tavallaan koko kuvio. Oikeasti. Mutta kai sitä sitten on joskus aika.. naurettava. :)