Entä jos..

..sitä vaan tuntee itsensä varsinkin öisin jumalattoman yksinäiseksi ja surulliseksi, vaikka päivisin kaikki olisikin hyvin?

..sitä tuntee olevansa aika yksin se joka ihmisiin koittaa yhteyttä pitää. Ja näin itsetunnon ollessa matalalla sitä tuntee itsensä aika epävarmaksi sen suhteen, että tuota.. Haluavatko ihmiset edes olla yhteydessä? Noin niinkuin oikeasti?

 

En minä tiedä.

Sitä on luultavasti vaan liian herkkänä ja kaipaa ehkä sitä juttuseuraa liikaa. Sosiaaliset ympyrät aika surkeat, eikä toisaalta jaksakaan tutustua uusiin ihmisiin. Oma moka siis. Mutta.. Se on niin iso riski. Kun aina saa kuitenkin pettyä tavalla tai toisella. Miten semmoista jaksaa, muka? Pitäisi kai ottaa kevyemmin, mutta miten? Jaa a.

Sen kun tietäisi. :D

 

Mutta alakuloiset ajat menee kuitenkin ohitse. Niin ne on aiemminkin menneet. Mutta, jonkinmoista muuria sitä tosiaan tuntuu rakentavan suojakseen ja hyvä niin. Ei kai sitä liikaa saisi suojautua, mutta kyllä sitä saisi vähän varovaisempi olla. Ennakkoluuloisempi. Eikä antaa itsensä lukea ihmisistä mitään mitä eivät tarkoita. Olla niille puheillekin immuunimpi. Sitä on jossain asioissa vähän niinkuin teinityttö vanhan ämmän ruumiissa ja se ei ole kovinkaan.. Öh.. Upeaa.

 

Onneksi sentään inhoan vaaleanpunaista ja röyhelöitä. Se kai pelastaa minut? ;)