Talvi tekee tuloaan. Saapi nähdä jääkö tällä kertaa maisemiin. Hiukan on huurretta maassa ja pakkasta muutama aste. Sääennustukset lupailevat pakkaskelejä ja lumisadetta, mutta eipä sääennusteisiin oikein ole voinut näinä aikoina luottaa. Ainakaan täysin. Ykskaks keli onkin aivan toisenlainen kuin on luvattu - varsinkin parissa päivässä sää voi muuttua paljonkin ja ennusteetkin sitten sen mukaan. :)

Joku lähetti blogin kommenteissa  jo toivomuksen, että toivottavasti kuuluu hyvää. Perustui varmaankin siihen kun minusta ei ole muutamaan viikkoon kuulunut mitään. En oikein edes tiedä syytä kirjoittamattomuudelleni. Kaikki kai alkoi siitä kun sain kuulla tuttavaperheen äidin kuolleen syöpään. 3 vuotta taisteli syövän kanssa. Kaikki näytti jo paremmalta, mutta sitten asiat menivät pahempaan suuntaan. En oikein tiedä mikä itselle tuli. Hän ei ollut minulle mitenkään läheinen, mutta tekemisissä lasten kautta toisinaan paljonkin. Pidin hänestä kuitenkin kovasti ihmisenä ja kaipa tuo kuviokin vain osui herkkään paikkaan. Sinne jäi aviomies kahden alle kouluikäisen lapsen kanssa siihen unelmakotiin, jota yhdessä hakivat pitkään ja suunnittelivat tulevaisuutta. Rempat ja kaikki aivan kesken. Tein myös sen virheen, että kävin hänen blogiaan lukemassa myöhemmin (olin harvoin päivittyvän bloginsa seurailun vähän unohtanutkin). Ei olisi kannattanut. Sitä itki puolituntemattoman ihmisen ja hänen perheensä kohtaloa pari iltaa sen jälkeen. Maailma on joskus kovin julma ja epäoikeudenmukainen paikka. Lopulta tuli olo, että halusin omankin osanottoni välittää perheelle ja laitoimpa sitten edesmenneen toiveen mukaisesti osanoton mukaan lapsien tilille vähän rahaa. Eipä se mitään korvaa, mutta olisihan siihen adressiin tai kukkiin rahaa mennyt kuitenkin. Menee sitten edes heille tarpeeseen, vaikka pieni summa olikin. Elämä sieläkin kun jatkuu, vaikka varmasti vaikeaa onkin.

Elämä jatkuu toki täälläkin..

Iloisia uutisiakin on!  Meille on vihdoin muuttanut se kissa josta olen haaveillut jo varsin pitkään. Hieman arka kaveri on vielä, mutta yhteiseloa on takana vasta muutama päivä joten eiköhän se siitä. Olen vain kovasti ihmetellyt sitä kun entinen omistaja sanoi kissan syövän paljon. Kyllähän tuo syö, mutta eipä kyllä kovin paljoa kuitenkaan. Sen verran kuitenkin etten huolissani syömisistä ole. Kovin nirso kyllä tuntuu olevan. Ja tottunut öisin riekkumaan. On nyt kyllä antanut nukkua kun muutama yönä on vaan kylkeä kääntänyt tyypin vaatimuksille leikkiseurasta. :D Semmoiselta kissalta on kyllä tuntunut, että toisin kuin suunnittelin tassuttelee huusholliimme jossain vaiheessa vielä toinenkin kissa. Ei kuitenkaan enää tänä vuonna. Voisi katsella rauhassa pentuja. Ei tuo vanhempi kissa taida oikein tottua olemaan yksinään ja siinähän kyllä kaksikin menisi. Ei tule kovin isoa menolisääkään loppujen lopuksi kun tuossa laskeskelin. Ruuassa voi jopa hassua kyllä suhteessa säästää kun voi ostaa isompia pakkauksia. Hiekkakulut toki kasvavat plus toki eläinlääkärimenot, vaikka toki sitä viimeisimmän kohdalla toivoisi ettei paljon joutuisi käymään. Tämä nykyinen otus on terve ollut ja näin lääkäripaperitkin ihan pennusta asti. Kovin on lihaksettoman oloinen kuitenkin. Johtunee varmaan ruokavaliostakin. Tilaa kyllä oli liikkua. Ei nuo purkkiruuilla olevat kissat vaan oikein mielestäni kasvata lihasta kunnolla. Ja RC:n kuivaruokaakaan en kyllä järin korkealle arvostaisi itse. Pikku hiljaa tulee kyllä kissan ruokavalio muuttumaan. Kovin nopeasti sitä vaan ei voine tehdä. Ihan hassua syöttää lihansyöjää tuommoisilla mössöillä mitä mukaankin sain ja ohjelappuseen oli kirjoitettu. Hammasvaivojakin voi moisesta aiheutua.

Mitäs muuta?

Ei ihmeitä.

Joulu lähestyy ja siitä on itselle aiheutunut vähän paineita ja suruakin jollain tasolla. Lapsi kun on ensimmäisen kerran poissa jouluna. Isällään. Monta päivää itsekseen sitä sitten kissan kanssa köllötellään ilmeisestikin. Ehkä pahinta tuossa on juuri se perusajatus siitä kuinka joulu on perhejuhla ja nimenomaan jotenkin lasten juhla. Pitänee vain kai opetella ajattelemaan joulusta kuinka ovat ihan tavallisia päiviä.Tiedä kuinka aattona sitten onnistunee... Mutta eipä tälle oikein mitään voi. Mietin oikeastaan jo että kyselen sukulaisilta ja kavereilta joulunviettosuunnitelmia ja koittaisin mennä jonnekin ihmisten joukkoon kuitenkin. Läheisillä kuitenkin omia suunnitelmia ja kaverit.. No, en oikein tiedä. monella on kuitenkin omia suunnitelmia. Ihan ymmärrettävää. Jouluhan kun oli se perhejuhla...

Pyh ja pah.

Mutta on minulla sentään kissa seurana ja voisihan sitä kai vaikka leffoja vuokrata sitten. Herkkuja hankkia. Kai sitä aina jotain keksii. Kun on pakko. Itkeä tihrustaa en ainakaan enää asian vuoksi aijo. Kun ei se mitään auta. Tekee vain kurjemman fiiliksen. Itsesäälissä kieriskely ei loppujen lopuksi ole kovin viihdyttävää sekään. ;)