Oli niin kovin hiljaista eikä vielä nukuttanutkaan. Jotenkin sitä harhautui tutkimaan virallisen isäni jäämistöä, jonka olen kerännyt pieneen puiseen arkkuun makuuhuoneeni nurkkaan paremman paikan puutteessa. Nostin kannen auki ja poimisin syliin jonkin kirjekuoripinkan ja vierähti sielä sitten jostain paperin välistä kuva jossa virnistetään kameralle. Isä ja minä. Ja on kyllä niin samanlainen ilme naamalla, että teki jotenkin jopa pahaa.

Se on kumma tuo mieli. Sitä tekisi välillä edelleen satunnaisesti mieli kieltää koko asia. Siitäkin huolimatta, että on vaikea keksiä syytä miksi äitini valehtelisi alkuperästäni. Ja siitä huolimatta, vaikka virallinen isäni ei ollut todellakaan mikään ns. hyvä mies tai oltu tosiaan läheisiäkään kuin silloin kun olin hyvin pieni. Nyt kun katsoin tuota kuvaa tuli itku. Enkä edes käsitä miksi. Mutta, sitten taas helpotti ja ihmettelin itseäni.

Perhesalaisuudet on kamalia.

Pian olisi biologisen isän äidin hautajaiset. En häntä koskaan päässyt tuntemaan. Mietin itse mennä paikalle, mutta jotenkin tunteet ovat hyvin ristiriitaiset tuon suhteen. Lasta en paikalle vie. Tuntuu jotenkin kohtuuttomalta. Semminkin kun paikalla on vieraita sukulaisia. On parempi hänen tutustua jos niikseen on, niin vähän mukavammissa olosuhteissa. Tai, ehkä minulla on vain trauma. Ei ollut kovin kiva aikanaan pitää omiin sukulaisiinsa (tai minä ainakin heitä sukulaisiksini luulin..) välejä vain jossain hemmetin hautajaisissa. Jotenkin omalta kohdalta kuitenkin tuntuu, että paikalle kuuluu mennä. Kuuluu, vaikka edelleenkin tuo isyyshomma tuntuu oudolta.

Tuntuu, vaikka biologinen isä taas tuntuukin kumman läheiseltä tavallaan. On meissä samaa,  mutta silti joskus edelleen tulee epäuskon fiiliksiä. Minun on kovin helppo uskoa sisaruksistani tuo, mutta omalta kohdalta asia ei jostain syystä niin helppo olekaan. Miksi? Sitä en tiedä. Tai oikeastaan.. On minulla siitä käsitys. Minulle on aina kerrottu kuinka olen isäni kuva. Hyvässä ja pahassa, etenkin pahassa. Nyt isäni onkin joku aivan muu.. Onhan se aika.. Kummallista.

Vaikka tuskimpa tämä tilanne niin kummallinen on kuin itsestä tuntuu. Onhan sitä maailmassa vaikka ja mitä. Varmasti. Harvemmin näistä vaan varmaankaan puhutaan. Ei itselle ainakaan tulisi mieleen mitenkään kovin avoimesti omalla naamalla alkaa selvittämään "hassua juttua".. :D Näin anonyymisti se on hieman helpompaa. :)