Otsikossahan se on.. Tuli järkytyksenä, vaikka järjellä varmaankin se paras vaihtoehto sitten kuitenkin. Tosiasiassa miehestä ei koskaan sitten perhe-eloon ollutkaan - ainakaan minun kanssani. Ja kun asiat sitten kasaantuivat, niin ongelma vyyhti oli liiankin suuri.

On tämä kovin surullista. Lapsen kannalta ja toki muutenkin. Sitä on koittanut miettiä miten luovia asiat parhainpäin niin että me kaikki ja etenkin lapsi kärsisi mahdollisimman vähän. Siitä olemme erittäin samaa mieltä, että lapsen niskaan tätä ei kaadeta. Kaikkinainen paskanpuhuminen on totaalisen kiellettyä lapsen ollessa paikalla ja tämä on väännetty rautalangasta sukulaisillekin. Vaikeaa tämä varmasti on. Jotenkin tuntuu, ettei mies kerro kaikkea mutta olen päättänyt purra hammasta tuli sitten mitä tahansa myöhemmin selville. Lapselle en tätä kakkaa niskaan kaada. Muutenkin jo tarpeeksi ikävää, että pitää perhe rikkoa. :(

Kaikesta tehdään kirjalliset sopimukset. Mies tuntui ymmärtävän kun sitä toivoin. Sanoi, että parempi niin. Selkiyttää asioita ja vältetään mahdollisesti turhat riidat. Mutta kyllä kun tuossa on alustavasti tapaamisia mietitty tuntuu kuin sydäntä revittäisiin rinnasta ulos. Joulun kohdalla tuntui, että alan ulvomaan jos en lähde vaikka ulos nyppimään pihaa hetkeksi. Joulu ilman omaa rakasta pientä poikaa.. Jotain niin järkyttävän kamalaa, että.. *huokaus*

Mutta, kuten joku viisas on joskus sanonut. Se mikä ei tapa, se vahvistaa. Ei tälläinen minua tapa. Sitä on kestetty monenlaista ja kestetään tämäkin.

Vaikka kyllä sitä olisi toivonut että tämä suhde olisi kestänyt.. Ei minusta taida vain olla parisuhteeseen kenenkään kanssa.